Jooh, minä en osaa näitä kirjoittaa lyhyesti joten tässä pitkä versio sairaalareissusta viimeisen kanssa.

 

Torstai 3.3.2011 - rv 38+4

Aamusta heräsin perhosia mahanpohjassa kun oli edessä taas kerran lähtö käynnistelyyn KOKS:aan. Helpotusta tunsin sinänsä että kohta pääsisin toivon mukaan eroon väliin sietämättömän kovista mahakivuista jotka invalidisoivat minut täysin, mutta toisaalta itketti ero lapsista – etenkin Tirppanasta josta en ole ollut erossa sen jälkeen kun tyttö syntyi. Tyttö kun on vielä niin äidintyttöä että. Sain kuitenkin pidäteltyä itkua ettei alkanut ihmettelemään mitä äiti itkee ja toivoteltua heipat hymy huulilla. Tirppana suikkasi vielä pusuja ja halasi tiukkaan kun lähdettiin miehen kanssa matkaan. Onneksi mies lähti viemään, sairaalakassi painoi kuin synti enkä olisi kyynärsauvojen kanssa selvinnyt sen rahtaamisesta mitenkään.

Äitipolilla olikin sitten ruuhkaa kun sinne päästiin. Pissanäytteen pääsin antamaan heti ja sieltä suoraan ctg-käyrälle. Kätilö lupasi katsella oliko mies jo ehtinyt paikalle kun oli parkkipaikkaa mennyt etsimään, ja olihan tuo. Tuli seuraksi istumaan kun käyrillä olin. Vauva oli todellakin vauhti päällä, sykkeet menivät 170–205 melkein koko ajan, satunnaisesti käväisivät 150–160 ja taas vauhtiin. Puolisen tuntia meni käyrillä istuen ja sitten siirryttiin odotustilaan missä vielä pari tuolia vapaana oli. Kuulin kun toiset puhuivat odottaneensa jo kolmekin tuntia lääkärille pääsyä! Kiireellinen sektio tullut johonkin väliin ja kaikki synnytyssalit olivat niin täynnä että ovet sinne suljettiin eli lääkäreillä piti kiirettä. Samaan aikaan yläkertaan eli synnyttämättömien osastolle laitettiin porukkaa paljon ja alkoi jo mietityttää että näinköhän palaan kotiin kun osasto täyttyy tuota tahtia.

Parin tunnin odotus teki sen että olo huononi ja sokerimittarilla kun katsoin, niin huomasin että sokerit menivät jo turhankin alas kun 3,7 tuli lukemaksi. Oli pakko käydä kätilöltä kysymässä saisinko tuoremehua ja kätilö toi sen lisäksi jogurttiakin. Olo parani huomattavasti. Ja tokihan juuri kun jogurtin sain eteeni niin lääkäri kutsuikin jo huoneeseen. Ultrasi vauvan kokoa ja sanoi painoarvioksi 3870 g… joopa joo, ja pari viikkoa sitten toinen lääkäri 3,1 kg että jompikumpi heitti ja pahasti, 800 grammaa kahdessa viikossa ei tosiaankaan ole kasvanut. Itse kyllä kallistuin tuon isomman arvion puoleen. Kohdunsuu kiinni, kohdunkaulaa 1½ cm, pehmeä ja kuten aina.. kohdunsuu korkealla takana eli epäkypsää. Liikuntavaikeudet ja kivut olivat syy tälläkin kertaa käynnistelylle eli osastolle kypsyttelemään kohdunsuuta Cytoteceilla. Mikä helpotus! Ei enää kotiin yhtenä kappaleena.

Siirryin käytävälle odottelemaan että paperit saadaan kuntoon ja että saisin sairaalavetimet päälleni. Puolisen tuntia meni odotellessa, sitten kätilö toi ensimmäisen Cytotecin, paperit ja ohjeisti minut ja miehen menemään synnyttäneiden osastolle, ei synnyttämättömien puolelle kun se puoli oli täyttynyt aamun aikana. Synnyttäneiden puolella yläkerrassa puolestaan oli todella hiljaista. Käytävällä ei näkynyt ketään eikä kuulunut yhtään vauvan itkua tai muuta. Huhuilemalla toimistosta löytyi sitten tuttu kätilö joka opasti huoneeseen ja lupasi tuoda sairaalavaatteet ja jalkineet kun niitäkään ei alhaalla ollut antaa. Mies auttoi laittamaan tavarat paikoilleen mutta sitten oli jo kiire lähteä kotimatkalle kun Poppanalla oli varattu aika optikolle. Ikävä iski heti kun yksin jäin ja toivoin ettei tästä reissusta nyt oikeasti tulisi viikon mittaista kypsyttelysessiota kuten ”loogisesti” menisi – seitsemäs käynnistys eli seitsemän päivää. Niinhän nuo olivat edellisetkin menneet että ensimmäinen käynnistys toi tulosta samana päivänä, toinen toisena, kolmas kolmantena jne. Osaston hiljaisuudesta kertoi myös se että sain olla yksin huoneessa useamman päivän.

Ensimmäinen murunen ei tällä kertaa supistuksia lisännyt yhtään. Neljä tuntia ensimmäisen murun jälkeen otettiin käyrää ja ainoa missä oli vaihtelua oli vauvan sykekäyrä, supistuksia taisi tulla peräti yksi parinkymmenen minuutin aikana eli toinen murunen ääntä kohden. Ei edelleenkään supistuksia joten Jesperin kummitätiä moikkaamaan viereiselle osastolle kun oli steriä ollut tekemässä. Tosin synnärin sektio sotkin nuokin aikataulut niin ettei kotiin enää päässytkään yöksi.

Kolmas ja päivän viimeinen murunen klo 20 ja nyt piirtyi käyrällekin jo jokunen kaksoissupistus (=ensimmäinen supistus alkoi mennä ohi mutta kääntyikin uudelleen nousuun loppumisen sijaan). Tehot vain puuttuivat. Päivä oli siis kulunut lähinnä sängyssä maaten ja telkkaria katsellen. Tokihan kuitenkin kävi niin että kun meinasin nukkumaan käydä niin sitten alkoi supistuksiin tulla tehoja. Klo 23-3 väli piti puhista kun supistuksia alkoi tulla ensin 10 min. välein ja sitten 4-5 min. välein kun kätilö otti välillä käyrää. Oli pakko nousta sängystäkin seisomaan ja heiluttelemaan lantiota välillä kun makuuasento tuntui ilkeältä – tuolloin toivoin että olisin pystynyt kävelemään, se olisi helpottanut oloa paljon. Klo 3 jälkeen supistukset lopahtivat ja nukahdin kuin saunalyhty Oxynormin ansiosta.

 

Perjantai 4.3.2011 – rv 38+5

Aamulla heräsin hyvissä ajoin aamiaiselle ja sen jälkeen odoteltiin lääkäriä. Ei pahemmin supistellut edes.

Klo 10 sain päivän ensimmäisen Cytotec murusen kun lääkärintarkastuksessa ei paljoa edistystä ollut tapahtunut. Kohdunsuu oli parisen senttiä auki että sentään jotain hyötyä yön supisteluista oli. Kohdunkaulaa edelleen 1½ cm ja kohdunsuu korkealla takana niin ettei kalvojen puhkaisu onnistu. Siis kolme Cytotecia tänäänkin luvassa. Lääkärinkierrolla olikin vaihteeksi mukava lääkäri joka on ennenkin osoittanut huumorintajua. Nyt nauroi että olenko varma siitä sterilisaatiosta kun kysyin että mitäs jos huomenna syntyy niin tekevätkö sunnuntaisin noita. Kuulemma tekevät mutta ehdotti että synnytän nyt ensin tämän ja mietin vielä sitä jatkoa kun eikö 10 lasta olisi pyöreämpi luku kuin yhdeksän. Nauroin vastaan että hulluhan minun täytyisi olla jos vielä näidenkin kipujen jälkeen meinaisin että yksi vielä – kyllä tämä on nyt tässä

Olo oli väsynyt yön jäljiltä joten nukuin ja torkuin koko päivän. Supistuksia tuli ja meni mutta ei mitenkään mainittavan tuntuisina. Klo 14 taas käyrää ja viides Cytotec. Siitä taas hiukan napakampia supistuksia mutta harvoin. Klo 18 päivän viimeinen murunen ja edelleen odottelen supistuksia ja mieluiten tehokkaita sellaisia. Noh, saanpahan levättyä. Klo 20 tienoilla välit on n. 10 minuuttia ja lopulta lopahtavat kokonaan.

 

Lauantai 5.3.2011 – rv 38+6

Klo 2 yöllä heräsin supistukseen joka Tuntui. Seuraava puoli tuntia myöhemmin ja klo 3:sta eteenpäin supisteli taas 10–20 min. välein niin ettei unta oikein saanut. Mutta sentään omia supistuksia eikä pillerin tekemiä, jos se tästä lähtisi.

Aamusta kiiruhdin aamupalalle kahvikupin kuvat silmissä (ainoa kerta päivässä kun tarjosivat kahvia joten olihan sitä saatava) ja kyllähän aamupalakin maistui vaikka hiukan tööt oli taas olemattomien yöunien jäljiltä. Sain syötyä ja sitten iski se pirullinen viiltävä mahakipu. Tuntui etten pääse pöydästä ylös saati huoneeseen asti ja sänkyyn. Hammasta purren ja vedet silmistä valuen onnistuin ja soitin heti kätilöä paikalle – pakko saada Panacodia. Kätilö toi yhden mutta totesin että nyt on kipu niin kovaa että pari tarvitsee. Toi sitten toisenkin kun näki että tosiaan itkin kivusta. Aivan karmeaa! Lääkärinkierto oli tulossa ja pelkäsin jo etukäteen että kuinka ihmeessä lääkäri pystyy edes tutkimaan kun en kykene liikahtamaankaan kylkiasennosta mihinkään mutta onneksi tällä kertaa lääkäri ei tullut tutkimaan, oli vain määrännyt lisää Cytotecia kolme kertaa päivän aikana. Lisäksi sain uuden antibioottikuurin virtsatietulehdukseen johon jo pari kuuria olen syönyt ja edelleen jyllää.

Aamupäivästä kuulin saavani ensimmäisen huonekaverin, joka tuli tuntia myöhemmin. Juttuseuraa ei hänestä kyllä hirveästi ollut. Oli turkkilainen ja puhui vain vähän suomea. Kivuissa kyllä ärsytti kun huoneeseen pöllähti sitten naisen miehen lisäksi muutama muukin vieras ja ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa että nuo puhuvat hiljaa. Osastolle on kuitenkin pääsy kielletty kaikilta muilta paitsi vauvan sisaruksilta ja isältä, ja isovanhemmillakin on vain vierastunti jolloin saavat tulla (mikä on erittäin hyvä rajoitus!). Onneksi kätilö oli napakka ja kävi ajamassa vieraat pois, ja selitti rajoitukset pariskunnalle… taisi vain mennä ohi korvien kun pari tuntia myöhemmin ovesta lappoi taas sisään porukkaa. Jälleen vieraat ajettiin kätilön toimesta ulos ja sitten tuntui viesti menneen perille.

Yöllä alkaneita supistuksia tuli välillä Cytotecin voimasta vähän tiheämminkin mutta ei kuitenkaan sen tuntuisina että niistä hyötyä olisi. Nappasin päivän aikana kaksi murusta mutta kolmannesta kieltäydyin illalla. Viiltävä mahakipu jatkui Panacodin ja Oxynormin napsimisesta huolimatta sen verran kovana että tuntui etten edes halua synnytyksen käynnistyvän vielä, en olisi kyennyt synnyttämään. Halusin vain nukkua ja toivoin että kipu katoaa yön aikana kuten monesti on käynyt. Päivän ruoatkin pyysin tuomaan sängyn viereen ja voin sanoa että oli haastavaa yrittää syödä kyljellä maaten ilman että ruoka olisi valunut minne sattui. Viimeisen käyrän aikana tuli 10 min. välein pari minuuttia kestäviä supistuksia että sinälläänkin oli ihan ok jättää vika pilleri väliin. Oli turhan pitkäkestoisia supistuksia.

 

Sunnuntai 6.3.2011 – rv 39+0

Puolilta öin heräsin vessaan ja ilmeisesti jotain tapahtuu kun paksua limaa ja tummaa verta valuin. Yöks.

Aamusuihkusta hain pirteyttä olotilaan ja menin syömään aamupalaa. Sitten olisi taas odotettava lääkärinkiertoa että tiedetään missä mennään. Mahakipu oli mennyt onneksi ohi joten kyynärsauvojen kanssa pääsin liikkeelle mutta hyvin hissunkissun ettei ylly uudestaan. Ruoan jälkeen takaisin sänkyyn ja tällä kertaa lääkäri olikin ajoissa, tuli jo klo 9 aikoihin.

Lääkäri tutki ja totesi että 4 cm auki mutta kohdunsuu kaukana takana edelleen ja kohdunkaulaa 1½ cm. Kalvojen puhkaisu kuitenkin onnistuisi joten ei muuta kuin saliin niin laitetaan homma etenemään. Huuu!! Nyt alkaa jännittää tosissaan. Soitan miehelle ja sovitaan että soitan kun olen salissa niin lähtee sitten tulemaan. Alan keräilemään tavaroita sängylle mitä tarvitsen salissa kuten kamera, videokamera, kännykkä.

Klo 10:30 ollaan salissa ja kalvot on puhkaistu. Ennen tuota pyysin vesiperäruiskeen kun muutaman päivän tuntunut että muutun muumiksi kun mitään ei tule ulos. Edes miniperäruiske ei auttanut mutta tuumasipa kätilö että tiukassa on kun ei meinannut saada vettäkään suoleen. Hienoa, not. No, vähän sentään että olo hieman helpottui. Kalvojen puhkaisu onnistui hyvin tuttuun malliin – ilokaasulla lähdin tripille ja sillä aikaa lääkäri sai kalvot puhki ja scalp-anturin vauvan päähän. Miehellekin soitin että nyt voi lähteä tulemaan. Hetken jaksoin kurkkia irkkiinkin kännyn välityksellä. Inhottavinta oli kun ei saanut nousta sängystä ylös vaan piti vain maata.

Klo 11:30 sain kätilöltä luvan siirtyä keinutuoliin kun valitin epämukavaa oloa makuuasennossa. Paljon parempi olo niin ja keinutuolissa oli hyvä torkkuakin. Supistuksia ei juurikaan ollut ja ne mitä tuli, olivat erittäin epäsäännöllisiä eikä hirmu kipeitä mutta vauvan liikkeet sattuivat. Ilokaasu auttoi niihinkin ;-)  Mies tuli puolisen tuntia myöhemmin paikalle. Silloin piti myös pyytää Oxynorm ja parasetamolia kun mahaa meinasi käydä juilimaan uudelleen. Panacodia eivät salissa suostuneet antamaan joten siksi tuo parasetamol.

Klo 13 jälkeen passitin miehen kahville ja ostamaan iltapäivälehdet että saa lukemista kun hommaan ei tunnu tulevan pontta. Ettei raukka ihan tylsisty. Minulla oli kuitenkin ilokaasu jota nappasin silloin tällöin niin että aika meni ihan mukavasti.

Klo 15 ei edelleenkään muuta kuin todella epäsäännöllisiä supistuksia jotka eivät ole edes pahemmin kipeitä. Kätilö oli käynyt aiemmin huoneessa ja sanoi ettei mielellään puutu uudelleensynnyttäjän synnytykseen ylimääräisiä joten odotellaan jos ne supistukset siitä lähtisivät itsekseen.

Klo 16:30 alkaa supistuksiin tulemaan kipua kertaheitolla niin että ilokaasu joutuu totiseen työhön. Välit vain edelleen harvat, 10–15 min. Miehen päästän vielä kahville kuitenkin tässä vaiheessa niin saa vaihtelua salissa istuskeluun. Kohdunsuu on 5 cm auki.

Klo 17–19 menee aika samaa rataa. Edistystä ei tapahdu, kohdunsuu pysyy korkealla takana eikä avaudu lisää vaikka supistuskivut ovat kovia. Ne vain tulevat niin harvoin ettei homma etene.

Klo 19–20 alkaa kärsimys. Supistukset tuntuvat samoilta kuin edellisissä synnytyksissä ne viimeiset joihin ei ilokaasusta enää ole apua. Tunnen painetta selässä mutta edelleenkään kohdunsuu ei tule alemmas, välit vaihtelevat edelleen 5-15 min.. Alan olla finaalissa kun ilokaasusta ei enää ole apua. Mies hieroo selkää ja uhraa kätensäkin välillä kynsieni ulottuville kun puristan supistuksen tullessa miehen kättä kynsin.

Klo 20:25 haluan epiduraalin ja sitten oksitosiinia vauhdittamaan. Kätilö alkaa valmistella tippaa ja itse käyn vielä portatiivilla kun vessaan asti en kykene. Tai sanotaan suoraan että en halua eroon ilokaasumaskista.

Klo 21:25 tulee anestesialääkäri paikalle. Sanon nukkumatille että hänellä on näytön paikka, en ole 18 vuoteen halunnut epiduraalia kun esikoisen synnytyksessä siitä ei apua hirveästi ollut (ja sain kuulla että tarjontavirheissä epiduraali ei olekaan niin tehokas) ja muutenkin olen kammonnut ajatusta synnytyksen jälkeisestä päänsärystä. Lääkäri lupaa tehdä parhaansa että tällä kertaa puudutus toimii ja ilman päänsärkyjä. Puudutteen laitto sujuu ihan mukavasti ja koska olen steriin menossa kuten kätilö huomauttaa niin anestesialääkäri laittaa epiduraalikatetrin niin että sitä voidaan käyttää hyödyksi sterissäkin. Mielessäni ajattelen tuossa vaiheessa, että niin varmaan, minä haluan siihen nukutuksen mutten sano mitään. Se olisi huomisen huolia se. Supistuskivut hellittävätkin parin supistuksen jälkeen mutta ikävä paineen tunne peppuun jäi supistuksen tullessa eli ilokaasu oli käytössä edelleen.

Klo 21:45 laitetaan oksitosiini tippumaan ja synnytys lähtee käyntiin rytinällä. Näin jälkikäteen tulee mieleen Pipan synnytys jossa myös koko päivä salissa ja kun saatiin oksitosiini tippumaan, meni alle tunti syntymään.

Klo 22 kohdunsuu 6,5 cm auki. Kymmenen minuuttia myöhemmin kätilö soittaa päivystävälle lääkärille (synnytyksen jälkeen kuulin) kun vauvan syke tippui 70:een mutta korjaantui pian.

Klo 22:20 kohdunsuu 9 cm auki ja vedän ilokaasua kaksin käsin. Armoton paine takapuolessa ja tappelen hulluna ponnistustarvetta vastaan kun ajattelen ettei vielä olla lähellekään tuota vaihetta. Lopulta on pakko ähkäistä miehelle että soittaa kätilön paikalle kun ponnistuttaa niin perkeleesti ja taas ilokaasua naamaan. Kätilö tulee paikalle ja sanoo että kerro sitten kun ponnistuttaa, minä siihen että teki jo mieli ponnistaa edellisen supistuksen aikana mutta taistelin vastaan. Kätilö tutkii ja toteaa että auki on, saisin ponnistaa heti kun siltä tuntuu. Anelin että enkö pääsisi istumaan kun makuuasento ei tunnu hyvältä. Ei käy kuului tiukka kielto. Saman tien iskee uusi ponnistustarve enkä enää välittänyt missä asennossa olin, olisin ponnistanut vaikka päälläni seisten trapetsilla jos olisi ollut pakko. Mieletön tunne. Ponnistin ja puoli päätä oli pihalla, toisella ponnistuksella kätilöt (avustaja oli tullut paikalle) käskevät vain läähättämään ja ihan pikkaisen ponnistamaan ja sitten taas läähättämään. Kerrankin pystyin tottelemaan. Kolmannella ponnistuksella tyttö oli ulkona ja maailmassa itki uusi ihminen. Tälläkin kertaa selvisin ilman mitään nirhaumia edes eli ei tikattavaa.

Klo 22:34 syntyi prinsessa mitoiltaan 3858 g, 50 cm ja pää 37 cm. Pisteitä 8 – 9. Istukka painoi 830 g, napanuora oli 84 cm pitkä ja verta meni 300 g. Hieman sininen tyttö oli kasvoiltaan kun niin vauhdilla tuli.

Synnytyksen jälkeen kätilö kertoo että sykedipit jatkuivat ensimmäisen jälkeen niin että oli miettinyt lääkärin kutsumista paikalle ja siksi kielsi paikanvaihdon ponnistusvaiheessa. Samaten ponnistusvaiheessa läähätyskäskyt ja ponnistuskielto johtuivat siitä että tytöllä oli napanuora kuristanut kaulan ympärillä ja se piti löysätä. Okei, ihan selkeät syyt että ei jäänyt hampaankoloon mitään tästäkään synnytyksestä. Mutta tosiaan nämä meidän maaliskuiset ovat olleet aika samanlaisia sen suhteen miten saivat alkunsa ja miten synnytys eteni. Mutta nyt ei enää ikinä. Haikeaa, toisaalta taas ei. Siksi pahat kivut tästä raskaudesta tuli että ilmeisesti kohdunkannattimet ovat eläkeiän saavuttaneet. Onhan tässä nyt yhdeksän aivan ihanaa lasta 17 vuoden ja 4 kuukauden aikana saatu .

Salissa tyttö ei innostunut pahemmin rinnalle imemään ja lopulta sokereiden takia oli pakko antaa pullosta. Sen jälkeen pikkuinen nukkuikin tyytyväisenä muutaman tunnin. Itse söin enemmän kuin innolla ne pari leipää mitä saliin tuotiin ja nautin kahvia, enhän ollut aamiaisen jälkeen syönyt mitään. Kätilö vielä totesi että tämän jälkeen en saisi syödä enkä juoda mitään ennen kuin steri olisi tehty että ihan kiva paasto tulossa. Etukäteen kun kukaan ei osannut sanoa monelta minut leikkaussaliin vietäisiin.

Synnytyssalista osastolle lähdin klo 1 aikoihin ja mies suuntasi kotiin. Ei raukalle jäänyt montaa tuntia yöunta kun klo 7 meinasi olla töissä ja tunti meni ajomatkaan.

 

Maanantai 7.3.2011

Yön aikana tyttö tuotiin pariin otteeseen rinnalle. Ei tuo oikein napannut kiinni kun oli niin uninen. Verensokerit eivät pysyneet oikein ruodussa joten sai pullosta maitoa säännöllisesti joten ei ollut niin nälkäinenkään että olisi ollut kiinnostunut harjoittelemaan.

Klo 10 tuli kätilö huoneeseen ja komensi äkkiä vessaan, leikkurissa olisi nyt tilaa minulle. Nauroin että ai äkkiä vessaan, hyvä vitsi. En vieläkään päässyt kävelemään ilman keppejä. Vessakäynnin jälkeen sänkyyn ja kyydillä kakkoskerrokseen. Leikkaussalissa oli mukava henkilökunta mutta jännitti niin pirusti että tärisin vain. Anestesialääkäriltä kysyin oliko nukutus mahdollinen, niin tämä sanoi että kyllä sekin järjestyy mutta hän suosittelisi epiduraalia kun minulla katetri oli selässä jo valmiina. Ei tarvitsisi enää pistellä ja muutenkin olisi pienempi riskinen homma. Lupasi että saisin rauhoittavaa tärinään ensin ja puudutuksessa en tuntisi mitään. Okei. Rohkea rokan syö joten suotuin puudutusoperaatioon. Lisäksi lääkäri määräsi laitettavaksi virtsakatetrin. Hoitajat tuota ihmettelivät mutta tottelivat. Jälkikäteen hyvä ratkaisu kun sen ansiosta minun ei tarvinnut moneen tuntiin liikkua vessaankaan.

Aika jännä tunne kyllä. Tunsin kyllä kun mahaa vatkottiin ja veivattiin ja tuntui että välillä puolet sisällöstä nostettiin ylöskin kun jotain kiskottiin mutta kipua ei tuntunut. Leikkaava lääkäri, Aleksei, oli huumorimiehiä kun keskusteltiin niitä näitä siinä samalla. Kun lääkärille selvisi lapsiluku ja se kuinka helposti nämä ovat alkunsa saaneet, alkoi miettiä että pitäisiköhän laittaa tuplaklipsit ettei varmasti petä :-D . Sanoi että onneksi ei ole käytäntöä että leikkaava lääkäri joutuisi ottamaan sterin petettyä syntyvän jälkikasvun kasvatettavakseen, jos olisi niin laittaisi varmasti tuplat .

Leikkauksen jälkeen minut siirrettiin heräämöön ja siellä sainkin olla sitten klo 14 asti. Puuduin todella tehokkaasti kaulan alapuolelle asti ja siitä vähän pidempi tarkkailuaika. Kun leikkaussalissa hoitaja pyysi puristamaan kättään niin totesin että nou kän duu, sormet eivät liikkuneet mihinkään. Nälkä kurni mahassa ja kun vihdoin klo 14 jälkeen tuli kätilö hakemaan takaisin osastolle niin ensimmäiseksi pyysin tuomaan syötävää. Alkupalaksi söin Fazerin Sinisen levyn ja jogurttia ja mehukeittoa. Helpotti vähän. Välipalaksi nappailin Oxynormia ja Panacodia kun mahassa alkoi kipu tuntumaan. Ruoat pyysin tuomaan viereen, ei toivoakaan että olisin kävellyt.

Ikävä kyllä osastolle palatessa lastenhoitaja tuli melkein heti lastenvaunujen kanssa huoneeseen ja sanoi että tiedätkin jo mitä tämä merkitsee (tuttu hoitaja ja tutut käytännöt edellisiltä kerroilta). Vauvan sokerit tippuivat jatkuvasti liian alas eli hoitaja oli viemässä tyttöä lastenosastolle . Tiesinhän minä että ei ollut kyse mistään vakavasta mutta ne hormonit… itkuhan siinä tuli. Oli pakko kipulääkkeiden voimin nousta sängystä iltapalan aikaan ja pyytää pyörätuolikyytiä lastenosastolle että pääsisin edes kerran päivän aikana tyttöä katsomaan ja saisin toisen syliini. Oli ikävä.

Klo 20 oli lastenosastolla vauvojen hoitoaika joten kätilö kuskasi minut siihen mennessä sinne ja lupasi tulla hakemaan kun soitetaan. Tyttö oli niin pienen näköinen kopassaan ja kanyyli otsassa. Nukkui tyytyväisenä kyllä. Hoitaja kysyi haluaisinko vaihtaa vaipat mutta totesin että minusta ei vielä ole kävelijäksi eikä näin ollen hoitamaankaan. Hän vaihtoi sitten vaipat ja sain tytön syliini mutta tälläkään kerralla ei hirveitä imuhaluja ollut. Nappasi kyllä vähän toisesta tissistä kiinni mutta toista hylki kuten Tirppanakin aikoinaan.

Sain sitten imetysyrityksen jälkeen syöttää pullosta ja kun vauva nukahti, lähdin takaisin synnyttäneiden osastolle. Lupasin kyllä sitä ennen tulla aamulla paikalle klo 8 jolloin olisi hoitoaika. Kyllähän sitä kipulääkkeiden voimin kulkee vaikka läpi harmaan kiven. Huoneessa sainkin olla taas yksin kun turkkilaispariskunta oli kotiutunut aiemmin päivällä. Yön nukuin sikeästi korvatulppien avulla.

 

Tiistai 8.3.2011

Aamusta kinkkasin kepin avulla aamupalalle ja äkkiä takaisin huoneeseen odottamaan pyörätuolikyytiä. Klo 8 olin taas lastenosastolla ja tyttö olikin jo vaipat vaihdettuna ynisemässä kopassaan joten sain ottaa heti rinnalle. Toisesta rinnasta ottikin imuja paremmin kuin edellisenä päivänä, toinen ei kelvannut edelleenkään. Päälle sitten pullosta. Tunnin verran vietin aikaa vauvan kanssa, sitten tilasin lastenosaston opiskelijalta kyydin omalle osastolle. Ajattelin ottaa päiväunet ennen lounasta ja sitten olisikin taas hoitoaika lastenosastolla.

Lounaan jälkeen olikin kivoja uutisia kun sokeritippaa oli voitu vähentää ja sokerit pysyivät hyvinä. Tällä kertaa tyttö suostui imemään toistakin rintaa vaikka nyrpistelikin. On tuo aivan ihana! Minä sain synnyttäneiden osastolla oman lypsykoneen huoneeseen että voisin sillä nostatella maitoja kun tyttö ei rinnalla käy niin usein ja toisaalta kun ei ime kunnolla edes silloin kun on.

Päivän aikana tein vielä pari reissua lastenosastolle ja muuten nukuin univelkoja pois kun oma rauha oli. Sokeritippaa oli voitu päivän aikana vähentää lisääkin joten oli toivoa saada vauva jo huomenna vierihoitoon.

 

Keskiviikko 9.3.2011

Aamulla oli tosiaan hyviä uutisia. Yön aikana oli sokeritippa voitu ottaa pois mutta lastenlääkäri halusi iltaan asti seurata vielä arvoja mutta joskus klo 17-18 välillä voisin saada vauvan jo vierihoitoon. Ihanaa! Lisäksi tyttö näytti ensimmäisen kerran että osaa tehokkaitakin imuja ottaa rinnasta, vaikka muutaman imaisun jälkeen nukahtikin ja töräytti kakat vaippaan. Lypsykoneella saldo onkin edelleen 0 pisaraa.

Illalla tyttö sitten tuli vierihoitoon ja yritin houkutella rinnalle. Hikistä hommaa kun piti houkutella aina vähän väliä uudelleen imemään. Imuote on hakusessa kun ei osaa avata suuta kunnolla jotta saisi kunnon otteen. Pullostakin pitää edelleen antaa ettei sokerit lähde uudelleen alas.

 

Torstai 10.3.2011

Aamusta päätin katsoa onnistuisinko jo vauvan hoidossa. Totesin sitten kuitenkin varmemmaksi että lastenhoitaja kantaa pesulle ja takaisin hoitopöydälle, siksi hankalaa oli yrittää liikkua ilman kyynärsauvan apua. Muuten vauvanhoito sujui kuin luonnostaan. Miten ihanaa olikaan käsitellä tuollaista pientä vastasyntynyttä.

Aamutoimien jälkeen tyttö otti ja nukkui 7 h putkeen eikä meinannut herätä sittenkään. Lypsämällä alkoi jo maitoa irtoamaan ja kun ei herännyt niin että olisi jaksanut rinnasta imeä niin piti sitten pullosta antaa, alkoi ihonväri muistuttaa jo porkkanaa. Aamulla oli otettu bilirubiiniarvo joka oli korkea mutta ei kuitenkaan niin että valohoitoon joutuisi. Illalla arvo oli noussut aamun arvosta reilusti mutta ei vieläkään yli rajan joten taas piti tehostaa maidon saantia eli pullosta ruokaa kun rinnasta ei ime. Ei vaikka kokeilin rintakumeillakin, niiden kanssa oikein pyörittää kieltään suussa.

Jalat on tosi nätin näköiset. Turpoavat kuin pullataikina, ei meinaa enää mahtua edes sairaalan tossut jalkaan. Yritän lepuutella jalkoja sen minkä pystyn ja juoda vettä. Saan uuden huonekaverinkin ja tällä kertaa suomalaisen niin on juttuseuraa.

 

Perjantai 11.3.2011

Ensimmäistä kertaa syöttöpunnitus näytti 15 g lisää! Jee, tyttö sai rinnastakin maitoa. Aamulla otettu bilirubiiniarvokin näytti laskeneen joten parempaan päin mennään. Mutta keltainen tyttö on ja hyvin unelias. Vuorossa ollut lastenhoitaja sanoi että tuskinpa enää kellastuu niin että valohoito olisi tarpeen kun on jo niin ”vanha”. Sanoin että kyllä meillä on ennenkin jo neljän vuorokauden ikäinen kellastunut niin että joutui valohoitoon, ja kun sen kuuli niin totesi että siinä tapauksessa seurataan tätäkin nyt tarkemmin.

Iltapäivällä neiti alkoi kipristellä mahaansa ja lastenhoitaja kokeili ja totesi että masu on kuin peltirumpu. Otti tytön hoitohuoneeseen mukaan ja näytti miten masuhieronta tehdään. Hieroi mahaa öljyn avulla ja välillä kuumemittaria pyöritti peräaukolla ja johan alkoi ilmaa tulla ulos ja kakkaakin kuin tykin suusta eli ampui pitkälle  . Yllättävä löytö tuli myös, kurkatessaan napaan, lastenhoitaja totesi että ”oho, täällähän on tatti”. Navasta kasvoi sieni.. yöks. Olisinpa halunnut nähdä oman ilmeeni silloin. Kysyin miten siitä pääsee eroon niin vastasi että puhdistamalla napaa ahkerasti tai laapistamalla mutta että laapiksen käyttö on heiltä kielletty. Ihmettelin sitä kun terveydenhoitaja kyllä on laapistanut napaa kotikäynnillä ja sain kuulla että he saavatkin sitä käyttää. Lisäsi sitten perään että on hänellä osastolla yksi laapiskynä jemmassa joten nauroin että kun kerran kansalaistottelemattomuutta on noin hyvin osoittanut niin ehdottomasti laapistaa mokoma yökötyksen tytön navasta pois. Toiveissa oli että huomenna päästäisiin kotiin ja mieluummin ilman mitään sienisalaatteja mukana.

Illalla ei enää imetys onnistu mitenkään päin. Vauva ottaa raivarit kun parin imaisun jälkeen tissistä ei tulekaan mitään. Voi epätoivo. Eli siis pulloa taas, osa on sentään äidinmaitoa kun saan lypsettyä

sitä jonkin verran. Yöllä hoitajat tuovat tytön rinnalle aina kun herää, syöttöpunnitukset vain näyttävät 0 g. Yöraporttiin yöhoitajat kirjoittivat ”hymyilevä vauva” – tyttö oli vain hymyjä unissaan jaellut kun sylissä olivat pitäneet. Osastolla oli todella hiljaista tällä kertaa ja lastenhoitajilla oli aikaa sylitellä niitä harvoja jotka milloinkin hoitohuoneessa olivat.

 

Lauantai 12.3.2011

Aamupalalle mennessä saan kuulla että vauvasta otetaan vielä kerran keltaisuusarvo kun labra käy kierroksella. On niin väsynyt vauva. Klo 11 tuli tulokset ja lääkäri oli määrännyt vuorokaudeksi valohoitoon – arvo oli noussut korkeammaksi kuin torstai-iltana. Ei siis sittenkään kotiin vielä. Harmittaa, ja niin harmitti perhettäkin joka odotti malttamattomana että näkisi uuden perheenjäsenen. Isosisko oli leiponut kakun yllätykseksi aamusta mutta nyt saivat syödä sitten keskenään ja tarjota mammalle ja papallekin ennen kuin nämä lähtisivät kotiin. Olivat myös siivonneet ja puunanneet kodin siistiksi että olisi kiva kotiutua. Noh, nyt tilanne oli tämä ja vauva tulisi kolmen tunnin välein syömään, puoli tuntia saisi kerrallaan olla poissa valosta.

Tästä eteenpäin mentiinkin sitten niin että tyttö tuli syömään, kieltäytyi rinnasta joten lypsin sen mitä irti sain ja loppu korviketta. Myös yöllä istuin lypsämässä, onneksi sähköpumppu ei ollut kovin kovaääninen huonekaveria ajatellen. Imetys ei siis luonnistunut yhtään.

 

Sunnuntai 13.3.2011

Uskomatonta että synnytyksestä on jo viikko. Aika on mennyt ihan älyttömän äkkiä, enkä kyllä olisi uskonut että edelleen sairaalassa ollaan.

Aamulla otettu bilirubiininäyte osoitti että valohoito oli ollut tehokas. Arvo oli tippunut huimasti ja neiti oli selvästi virkeämpi. Päästäisiin kotiin!!! Lääkäri sanoi että oli katsonut edellispäivänä paremmaksi määrätä valohoitoon kun arvot noin pomppivat mieluummin kuin että olisimme joutuneet sitten maanantaina tai tiistaina palaamaan takaisin väsyneen lapsen kanssa.

Hieman kyllä huoletti tytön imemistehottomuus, edelleen syöttöpunnitukset näyttivät 0 grammaa vaikka minusta tyttö imi kyllä rinnalla ollessaan… mutta ilmeisen tehottomasti. Päätin etten ota asiasta stressiä vaan yritän kotona sitten opettaa rinnalle ja nostatella maitomäärää itselläni tissittämällä ja lypsämällä ahkerasti. Olihan tilanne Tirppanankin kanssa aika sama kun kotiuduttiin, tyttö kieltäytyi toisesta rinnasta kokonaan ja toisestakin imi tehottomasti ja syöttöpunnitukset olivat 0 grammaa. Kotiinlähtöpaino vauvalla oli 3720 g.

Mies tuli Isosiskon kanssa hakemaan meitä kotiin puolen päivän jälkeen. Isosisko halusi tulla mukaan että näkisi heti pikkusiskon ja syliinhän tuo vauvan nappasi heti. Oli outoa pukea omat vaatteet pitkästä aikaa päälle ja lähteä sairaalasta ulos. Pää oli ihan tyhjää täynnä.

Kotona oltiin klo 15 tienoilla ja voi sitä mekkalaa kun sisarukset ryntäsivät vauvaa katsomaan. Itse nappasin Tirppanan tiukkaan halaukseen ja tyttö rutisti lujaa takaisin – oli ollut äitiä ikävä. Pöydällä odotti uusi täytekakku ja kahvit oli keitetty. Mukava kotiinpaluu.

 

Maanantai 14.3.2011

Äitiysneuvolan terveydenhoitaja tuli puolilta päivin kotikäynnille. Minusta on mukava käyttää tämä mahdollisuus hyödyksi ettei tarvitse vauvan kanssa lähteä liikenteeseen heti. Nytkin torkuin vauva kainalossa sängyssä kun oltiin nukahdettu tissittelyyn. Vauva imi tissiä kyllä kun lypsin samalla rinnasta maitoa ja toiselle rinnalle sain houkuteltua kärsivällisyydellä. Punnituksessa paino oli kuitenkin päivässä lisääntynyt 20 g vaikka lisämaitoa ei eilen kotona saanut kuin puolet siitä määrästä mitä sairaalassa vastaavassa ajassa sai. Tyytyväinen tyttö oli kuitenkin koko ajan.

Navan sieni ei ollut täysin kuollut joten terveydenhoitaja laapisti sen uudelleen. Muutoin kaikki oli ihan ok, minullakin kohtu supistunut yllättävän nopeasti. Viimeksihän se kesti jonkun aikaa.