Nyt on meneillään imetysviikko, joten voisin kantaa korteni kekoon
kertomalla omista imetyskokemuksistani, en muista olenko niistä
kirjoittanut mutta jos olen niin kertaus pitää muistin virkeänä.
Esikoinen
Ennen
Esikoisen syntymää en lukenut, enkä muutenkaan mitään tietoja
imetyksestä hankkinut. Luotin siihen että luonto hoitaa hommat kotiin.
Maito nousi neljäntenä päivänä ja olo muuttui tukalaksi. Sairaalassa
poju sai lisämaitoa pullosta joka ruokailun jälkeen. Paino nousi,
maitoa tuntui tulevan, joten viikon sairaalassaolon jälkeen oli aika
kotiutua. Imetysohjaus oli siinä, että hoitaja katsoi imetysotteen, se
oli ok, joten siinä se.
Kotona kaikki oli niin uutta vauvan
kanssa, ja tuoreena äitinä sitä oli hommasta kyllä ihan pihalla.
Kirjoitin päiväkirjaan silloin seuraavasti: "Ensimmäinen
kotiviikko oli kauhea. Vauva itki ja minä itkin. Maitoa sain tulemaan
niin, että se riittää ainakin päiviksi, mutta illalla sitä ei tule
tarpeeksi, rauhoittuu vasta kun saa pullosta lisää, joten Tuttelia saa
iltaisin ja ennen nukkumaanmenoa." Kukaan ei kertonut vauvan kellosta,
tunnettiinkohan tuota edes silloin... Toinen mikä laittoi epäilemään
maidon riittävyyttä, oli jatkuva tankkaus rinnalla hereillä ollessa.
Kaikkiallahan oli puhuttu että vauva syö kolmen neljän tunnin välein,
neuvolassakin annettiin vinkki antaa pullosta lisämaitoa jos on
itkuinen, tai tarjota tuttia - sekin oli käytössä. Toki poika nukkuikin
välillä, ja kun nukkui niin otti kuutisen tunnin unet. No,
osittaisimetyksellä jatkettiin 6kk, soseet aloitettiin 3kk:n ikäisenä
sen ajan suositusten mukaisesti.
Isosisko
Sairaalassa
tyttö näytti omaavansa hyvät syömähalut, söi ja nukkui 6-9 tuntia
yhtäputkea. Kotiuduimme kun Isosisko oli neljän päivän ikäinen. Maito
alkoi tulla jo sairaalassa hyvin, ja kotona jaksoin lypsää maitoa
pakkaseen- tosin määrät olivat vähäisiä, parinkymmenen ml:n luokkaa.
Parin viikon ikäisenä tyttö nukkui milloin sattui, illat oliva
niinikään itkuisia, eikä pumpullakaan tuntunut maitoa irtoavan. Tulin
samaan tulokseen kuin Esikoisen aikana, että maito ei riitä iltaisin (vaikka aamuisin sitä oli niin että pakko oli lypsää),
joten korviketta kehiin. Tuttia Isosisko ei huolinut. Osittaisimetys
kesti 6kk:tta, soseita alkoi saamaan jo hiukan ennen kuin 3kk:tta tuli
täyteen, terveydenhoitaja ehdotti sitä avuksi vähentämään ehkä
iltahuutoja. Tosin eipä Isosisko niistä pahemmin heti välittänyt.
Tuuliviiri
Kolmannen
odotuksen aikana oli sitten tullut luettua hieman enemmän imetyksestä,
ja siitä, että äidinmaitoa yleensä kyllä tulee kun yrittää - kaikilla
se ei vain tule sormia napsauttamalla eli tulvien. Päätin imettää joka
inahdukseen, vaikka 24/7 mikäli se on tarpeen. Halusin välttyä
pullorumbalta, ja kuinka helppoa olisi liikku jossain kun ruoka kulkisi
aina mukana ja sopivan lämpöisenä.
Tuuliviiri kun oli sitten
syntyessään tuollainen pienenpieni ;) niin sain sairaalassa eräältä
hoitajalta kuulla, että lisämaitoa pitää sitten antaa, ei äidinmaito
voi riittää. Sairaalassa saikin lisämaitoa kuten isosisaruksensa
aikoinaan (syy liittyi jotenkin raskausdiabetekseeni)
parin ekan päivän aikana. Sitten maito alkoi nousta ja pakkautui
tosiaan kainaloonkin pateiksi, ja minä aloitin ahkeran seurustelun
lypsykoneen kanssa. Maito alkoi irtoamaan ja sitä tulikin hyvin, poju
sai lisämaitona omia maitoja (tosin tuossa sairaalassa vauvat saivat luovutettua ämmää jos sitä piti antaa, eikä korviketta). Kotiinviemisiksikin riitti muutama desi ämmää kotipakkaseen.
Kotona
sitten istuin ja imetin, ja imetin, ja imetin. Illat poika asui
rinnalla mutta imettämällä selvittiin. Yötä vasten tosin Mies sai antaa
pullostakin lypsymaitoja (joita kertyi hyvin aina aamuisin), minä
hipsin hiukan aikaisemmin nukkumaan niin sain nukuttua pidemmän pätkän
ennen ensimmäistä yöherätystä. Annoin päivisin piutpaut puheille
syöttöväleistä, ja kuinkas ollakaan, ne syöttövälit löytyivät
pikkuhiljaa vauvan kasvaessa. Vajaan kahden kuukauden ikäisenä välillä
saattoi olla jo se kolmen tunnin syöttöväli. Omilla maidoilla
selvittiin hyvin melkein 6kk, soseisiin totutteleminen taisi alkaa
muutama päivä ennen puolta vuotta, ja imetys itsessään jatkui 10kk:tta
- sitten Tuuliviiri vieroitti itse itsensä, ei huolinut enää rintaa,
enkä alkanut tuputtamaan. Olin tyytyväinen tuohon imetyksen pituuteen.
Poppana
Poppanan
odotusaikana olin jo tietokoneaikakaudella eli kone oli kotona, ja
imetystietous oli lisääntynyt. Tosin eniten varmuutta antoi Tuuliviirin
onnistunut imetys. Niinpä osasin varautua iltaitkuihin, rinnalla
asumiseen ja nautin imetyksestä täysin rinnoin. Vaikka eipä Poppana
pahemmin rinnalla asunut. Imaisi puolessa tunnissa masun täyteen ja
nukkui muutaman tunnin, heräsi syömään ja taas nukkui. Helppo vauva
hoidettavaksi (ottaa ilmeisesti nyt takaisin korkojen kera tuon ajan).
Silläpä oli hyvä käydä vauvan kanssa kouluakin kun jos tyttö heräsi,
niin rinta suuhun ja simahti taas, eikä kukaan välttämättä luokassa
ehtinyt huomata edes, että luokan nuorin jäsen oli havahtunut :D .
Poppanan kanssa mentiin niin ikään ekat 6kk:tta pelkästään ämmän kera,
sitten soseita lisäksi. Imetys loppui Poppanan ollessa 11kk:tta, tyttö
lopetti itse rinnalla käynnin kun odotin Pipaa.
Pipa
Pipan
imetys sujui jo rutiinilla. Yllätyksenä tuli se, että tyttö oli
tyytyväinen vain sylissä. Siihenkin onneksi löytyi apu kantoliinasta.
Koska imetys sujui, ja oli tytön ainoa ruoka puolen vuoden ikään, kulki
Pipakin mukana koulussa vauva-ajan. Olihan pienen oltava siellä missä
ruokakin, ruoka-aika oli silloin kun neiti sen päätti. Viis siitä
vaikka olisi syönyt vasta tuntia aikaisemmin. Imetys loppui taas siihen
kun lapsi itse päätti ettei rintaa huoli, minähän en huudattamaan
rupea, vaikka itse imetyksestä nautinkin ja sen lopetus on aina ollut
haikeaa, mutta sen verran tomerasti ovat jokainen päänsä pois
kääntäneet ja huudon aloittaneet jos tyrkyttämistä yritti jatkaa. Pipa
oli tuolloin 1v3kk:tta.
Taapero
Taaperon kanssa imetys ei heti lähtenyt sujumaan. Päivän
ikäisenä poika teki imemislakon tai itse asiassa syömälakon. Ei
huolinut imeä rintaa muttei myöskään pullosta. Pullosta nyt onneksi sai
pakkotyrkättyä ruokaa suuhun niin, että poika edes nieli ja sai jotain
mahaansa. Vaikka verensokerit olivat olleet kunnossa (raja-arvoilla)
oli riski, että ne olisivat tipahtaneet liian alas jos ruokaa ei
saataisi mahaan. Lastenosastolle vientiä letkuruokintaan oli jo
ehdotettu. Sitten selvisi, että toisella oli kuumetta melkein 39
astetta eli ei ihme ettei jaksanut syödä ja nukkui vain. Kuume laski
iltaa kohden ja pullosta jaksoi lopulta jo syödäkin vaikka rinnalta ei.
Toisaalta … kuka sitä jaksaa tyhjää imeä. Rinnasta kun ei tullut
pisaraakaan vielä vaikka kuinka yritti puserrella. Kävin jokusen kerran
antamassa stimulaatiota rintapumpullakin kun pojasta ei siihen ollut,
ja illalla sain jo pari tippaa aikaiseksi.
Toinen
päivä sujui jo hieman paremmin syömisten osalta. Poika imi rinnalla
ollessaan jonkin verran mutta tuppasi koko ajan nukahtamaan ja rinnalta
kun pois otti, alkoi käninä vaikka oli juuri imutellut pari tuntia
putkeen. Jatkoin lypsyllä käyntejä ja sain jo koneella ämmää pulloonkin
sen verran, että korvikkeen sijasta (sairaalan vaihtumisen myötä ei luovutettua ämmää ollut kuin keskosille)
pystyttiin lisäruokana antamaan äidinmaitoa. Pulloruokinnasta ei päästy
eroon sokereiden ja myös kokoajan kohoavien bilirubiiniarvojen takia.
Taapero alkoi kellastua silmissä eli ruokaa oli saatava säännöllisesti
tarpeeksi, eli pikkuinen oli heräteltävä syömään melkein joka kerta kun
uni olisi maistunut tuntikausia.
Kolmannen
päivän aamuna yökkö toi Taaperon syömään. Kehotti imettämään ja
kutsumaan sitten jonkun hakemaan poika lastenhoitohuoneeseen, jossa
saisi taas lisämaitoa ja otettaisiin veritesti kun mittarin
keltaisuusarvo oli mennyt yli rajan. Arvo oli korkeahko muttei
edellyttänyt vielä valohoitoa, riittävä nesteytys vain oli tarpeen.
Kävin siis lypsykoneen ääressä ahkerasti ja lypsin ämmää jääkaappiin,
että olisi mistä tarjota kun tarvitaan. Siis aina imetyksen päätteeksi.
Samana
päivänä oli myös lastenlääkärin tarkastus, ja kotiinlähdöstä kyseltiin.
Minä ilmoitin etten ollut vielä lähdössä, halusin katsoa että
keltaisuus pysyy kurissa (68 km matkaa sairaalaan jos olisi pitänyt palata heti, ei kiitos)
ja imetyksenkin halusin saada sujumaan ennen kotiin menoa. Olin
päättänyt pitää Taaperolle rinnallaolokoulua - tahtoo sanoa sitä, että
istuin imetin ja tein syöttöpunnituksia. Hieman meinasi usko loppua kun
1½ tunnin imetyksen jälkeen punnitus osoitti vain 6 g:n painonnousua.
Illalla sentään kahden tunnin jälkeen painoa oli tullut peräti 18 g
lisää. Sen verran että uskoin maitoa tulevan ja pojan osaavan sitä
imeä, joten lähdettiin seuraavana päivänä kotiin.
Usko
maidon riittävyyteen meinasi kyllä välillä olla kovilla seuraavien
kuuden viikon aikana (kerran kävin ylimääräisessä punnituksessakin
neuvolassa niin sain mielenrauhan). Taapero ei viihtynyt missään
muualla kuin rinnalla ja tissi suussa. Se oli ainoa paikka missä
nukkui, jokusen kerran tuolle joku vahinko sattui että otti tirsat
jossain muuallakin mutta se oli harvinaista herkkua. Pikkumies oli
rinnalla monta tuntia perätysten (seitsemänkin tuntia meni kevyesti),
välillä vain rintaa vaihtelin - onneksi oli imetystyyny minkä sai hyvin
aseteltua tähän tietokonepöytää vasten niin että sain edes irkattua sen
ajan. Aika meni paljon rattoisammin. Sitten seitsemän viikon ikäisenä
maitoa alkoi ilmeisesti tulla reilummin, imetyshetket eivät kestäneet
enää tuntiakausia, siitä saatettiin selvitä jopa tunnissa tai
lyhyemmässäkin ajassa, ja alkoi olla välejä - ja ne välit poju viihtyi
poissa sylistä. Maito riitti myös pumpulle hyvin (olin ostanut uuden pumpun, Avent Isis -merkkisen, vanhan Ainun käsipumpun tilalle - ja se oli kyllä loisto-ostos!), ja aamuisin sain helposti pari desiäkin lypsettyä ja vielä sen jälkeen imetettyä.
Soseita
Taapero sai ekan kerran 6kk1pv:n ikäisenä ;) En olisi kyllä millään
halunnut aloittaa noiden kanssa söhräämistä, mutta onhan se joskus
opittava syömään muutakin kuin ämmää. Ja kyllä siinä aikaa menikin
ennen kuin voi sanoa että poika söi sosetta. Ekasta
sosemaistiaiskerrasta oli pakko ottaa kuvasarja.
Nyt poju on siis jo 1v5kk ja edelleen käy kolme kertaa päivässä
rinnalla. Tosin nyt on alkanut tulemaan päiviä, jolloin ei ehkä
aamutissiä tai päiväunitissiä haluakaan, vaan suuttuu jos sitä yritän
tarjota. Saa nähdä koska imetys loppuu. Ajatus tuntuu todella
haikealta, ja olen varma, että tälläkin kerralla äiti on se joka
itkasee kun imetys loppuu. Mutta ennemmin tai myöhemmin tämäkin
näkymätön napanuora katkeaa, se on varmaa. Snirf... en ajattele tuota
nyt tai itken jo ennakkoon :D
torstai, 20. lokakuu 2005
Kommentit