Niin se vuosi vierähti vauhdilla. Epäreilua että silloin aika kiitää kun se voisi madella, ja taas päinvastoin. No, tähän on hyvä laittaa synnytyskertomus.

Vauvan syntymä

Kello oli 00.15 kun saliin mentiin. Salissa oli vastassa oikein mukavan oloinen kätilö, joka ensimmäiseksi halusi tutkia tilanteen että missä mennään. Sanoin että sopii mikäli saan ilokaasumaskin heti, muuten en makuulleni suostu (siinä asennossa supistukset on ilkeitä). Sisätutkimus osoittikin että kohdunsuu oli jo 4 cm auki ja kalvorakkula pullotti. Kätilö kysäisi haluanko mieheni ehtivän paikalle, ja kun totesin että olisihan se ihan mukavaa, niin tuumasi ettei sitten parane kalvoja puhkaista vielä.

Koska olin luvannut pitää kisastudion irkissä ajantasalla, soitin irkkikaverilleni (oli antanut luvan soittaa mihin aikaan vain - en minä muuten olisi yöllä ketään häirinnyt) ilmoittaakseni, että salissa ollaan, ja arvelin kisastudion väen bongaavan uutiset toiseltakin kanavalta jotenkin, ja niinhän siinä kävi :)

Mies oli paikalla ennen kahta, oma ajantajuni oli kyllä tuolloin ihan sekaisin. Väsymyksestä johtuen olin nukkunut tuon ajan kiikkutuolissa ilokaasua hönkäillen, ja vain hieman havahduin Miehen ääneen tämän tullessa. Sitten jatkoin nukkumista. Ilokaasu toimi tälläkin kertaa loistavasti - ei kipuja! Supistukset eivät kyllä tulleet salissakaan sen tiheämpinä, niin että vessassa pystyin hyvin käymään pari kertaa supistusten välissä ja ehdin hyvin takaisin ilokaasulle ennen kuin seuraava tuli.

Klo 3 oli kohdunsuu jo 8 cm auki, kalvot olin antanut puhkaista hetkeä aikaisemmin. Ilokaasu toimi niin hyvin, että kun kätilö antoi luvan ponnistaa, en tuntenut mitään tarvetta siihen. Siinä vaiheessa lopetin kaasun hönkäilyn ettei menisi ihan metsään ponnistelut. Mutta supistuksetpa katosivat! Kätilö totesi ettei hätää, pieni suvantovaihe vain ja kyseli missä haluaisin ponnistaa. "Jakkaralla", vastasin ja istuuduin sille.. "ei kun seisten", ja nousin sänkyä vasten nojaamaan. Hetken seistyä halusin sittenkin jakkaralle, ja taas seisomaan.. oli hankala löytää sopivaa asentoa kun kipu tuntui selässä - mitä ihmettelin kyllä kun ei aiemmin enää tuossa vaiheessa ole selkään sattunut.

Supistukset palasivat jonkin ajan kuluttua ja kokeilin ponnistamista seisten. Siinä vaiheessa kätilö tuumasi käyvänsä jossain ja sanoi "ponnista vain kun siltä tuntuu". ÖÖh, hetkinen.. en kyllä varmasti ponnista, ajattelin mielessä, kun kerran Pipakin melkein tippui lattialle vaikka kätilö oli paikalla, niin en takuulla kokeile hommaa kun kätilö ei ole paikalla. Mies oli ajat sitten tehnyt selväksi ettei halua kätilön virkaa itselleen. Niinpä yritin hengitellä supistukset ohi ja olla ponnistamatta, lopulta taisin vähän karjaistakin. Vihdoin kätilö tuli takaisin ja päästiin työhön. Uusi ihmetyksen aihe oli kun tuntui ettei vauva laskeudu yhtään alemmas.

Toinen kätilö oli tullut jossain vaiheessa myös paikalle, ja kuulin tämän toteavan että vauvan syke tippui alle 50:n.. ja synnytystä hoitava kätilö komensi minut äkkiä sängylle makaamaan että pääsisi tutkimaan. Selvisi että jälleen kerran yksi pikkuinen oli tulossa väärässä tarjonnassa.. vauva oli avosuisessa eturaivotarjonnassa. Sen kuultua mieleni teki päästää painokelvotonta tekstiä - kolmas kerta kun tarjonta poikkeaa normaalista. Esikoinen ja Poppana olivat aikoinaan otsatarjonnassa.

Kätilöt alkoivat "rakentaa" pikapikaa poikkipöytää (tuttu jo Poppanan synnytyksestä) ja sitten ponnistamaan. Mies piteli välillä kätilön komennuksesta happinaamaria kasvoillani, ja taas ponnistettiin. Hiki vain valui pitkin kasvojani ja kädetkin olivat hiestä märät kun Miehen käsistä kiinni pitäen ponnistin minkä jaksoin. Kyllähän tuon tunsi että tarjonta oli väärä, teki kipeämpää kuin mitä normaalitarjonta olisi tehnyt. Onneksi lopulta tuntui helpottava pulpahdus ja heti perään pontevasti parkuva poika näytettiin minulle. Kätilö olisi antanut pojan syliini mutta tärisin niin etten olisi saanut kiinni pideltyä, joten Mies sai kunnian katkaista napanuoran ja poju pestiin ja punnittiin heti.

Sillä välin syntyi istukka ja sain levähtää hetken. Sitten poika tuotiinkin takaisin ja pystyin jo pitämään kiinni pienestä puseroni sisällä. Niin pieni ja suloinen! Minun ja Miehen ihastellessa aikaansaannostamme, kätilö teki tilannekartoituksen, joten ilokaasumaskia piti ottaa kasvoille takaisin. Että minä inhoan tuota vaihetta kun muutenkin kipeänä paikat ja sitten pitää lisää räpeltää. Onneksi selvisin vain parilla tikillä pintanaarmuun.

Ompelun jälkeen sain kuulla pikkuisen mitat - 3 650 g, 50 cm ja päänympärys 36 cm. Meidän perheen pienin vauva! Syntymäaika oli klo 3.47. Ja vaikka ponnistusvaihe tuntui kestävän ja kestävän, niin huolimatta tuosta tarjonnasta, aikaa meni vain 17 minuuttia.

Mukava yllätys oli kun minua oltiin salista osastolle siirtämässä, ja sain kuulla saavani yhden hengen huoneen. Sellainen oli vapaana, joten halusivat kuulema hemmotella suurperheen äitiä ihan omalla rauhalla :) Luksusta!

2239.jpg

Paljon on pikkuinen muuttunut tuosta kuvasta, joka on otettu synnytyssalissa, kun katsoo viereistä hymypoikaa. Aivan valloittava rakkauspakkaus <3