Keskiviikko 22.11.  rv 39+1
Klo 8 oli aika astua taksikyytiin ja suunnata kohti KOKS:aa. Pimeää ja sumuista oli, ei todellakaan enää talvinen maisema. Kotkassa sumua riitti sitten vielä sakeampana kun sinne ehdittiin. Onneksi oli lääkärin allekirjoittama lappu taksikyytiä varten, että selvisin vain omavastuun hinnalla (9,25 e) – omasta pussista maksettuna kyyti kotoa Kotkaan olisi tehnyt 82 euroa.

Klo 9-11 äitipolilla oli normaalit tutkimukset… pissa, verenpaine ja ctg kaikki ok. Lääkärintarkastuksessa selvisi kohdunkaulaa olevan jäljellä 1,5 cm, kohdunsuu väljästi auki sormelle, ei ihan kahdelle, totesi lääkäri ja kohdunsuu oli korkealla takana niin että siihen oli hankala yrittää. Auts.. hitsi että se sattuikin kun sisätutkimusta teki. Lääkäri totesi että eihän tässä sitten muuta kuin osastolle ja cytoteceilla aloittamaan. Painoarvioksi lääkäri sai käsituntumalla nelisen kiloa ja ultrakin näytti reilua 4 kiloa. Lääkärille tuumasin lähtiessä vielä etten minä sitten ole mikään helppo nakki… oman laskuoppini mukaan tulosta syntyisi vasta sunnuntaina eli viidentenä käynnistyspäivänä kun kerran on viides käynnistyskin kyseessä. Lääkäri nauroi ja tuumasi että hyvä kun osaan ottaa rennosti ja hätäilemättä. Kätilö vei minut vaatteiden vaihtoon ja sitten istuin käytävällä huivia neuloen ja odotellen että saavat paperit kuntoon ja pääsen siirtymään osastolle. Ensimmäisen cytotec-murusen sain jo polin puolella.

Klo 11 pääsin siirtymään yläkertaan, jossa oli tuttu kätilö (heh, taitaa suurin osa olla jo tuttuja edellisiltä kerroilta ;D ) vastassa näyttämässä huoneen mihin sain viedä tavarat ja mennä sen jälkeen heti syömään. Huone oli sama kuin viime kerralla ja sama petipaikkakin. Ensimmäinen cytotec ei aiheuttanut sen kummempia tuntemuksia, ja kun sydänkäyrä oli ok niin klo 14.45 sain toisen murusen. Siitäpä sitten alkoikin supistella jopa parin minuutin välein ja selkäsärky astui kuvaan. Olin ihmeissäni. Ei kai nyt jo toisella murusella ala tapahtua?! Selkäsärky oli kuitenkin niin häiritsevää jo, että vaikka sisätutkimus kivuliaisuutensa vuoksi oli kammotus, oli pakko suostua sellaiseen ennen nukkumaanmenoa jotta saisin kipulääkettä – muuten ei nukkuminen olisi onnistunut. Noh, eihän se tosiaankaan toisella murusella vielä mitään tapahdu kun on minusta kyse… tilanne oli ennallaan ja sain Litalgin-piikin kankkuun. Mokoman laitto kirveli tosissaan, taisi jo se viedä tuntua selkäsäryltä. Lisäksi unipilleri niin johan uni tuli.

Torstai 23.11. rv 39+2
Aamulla heräsin klo 5 hyvin nukutun kuuden tunnin jälkeen. En kehdannut huoneessa meuhkata että huonekaveri sai nukkua, joten siirryin aulan keinutuoliin lehtiä lukemaan. Aamupalan jälkeen odoteltiin sitten lääkärikierrosta ja auts auts auts sisätutkimuksen jälkeen heltisi lupa taas uuteen pilleriin. Murusia sainkin torstain aikana kolme mutta supistukset eivät olleet enää ollenkaan kipeitä vaikka niitä tulikin 5-10 minuutin välein.. kunhan nyt mahan saivat kiristymään palloksi ja hieman paineen tunnetta alas. Siis ihan samoja kuin mitä oli kotonakin ollut ilman hihi-pillereitä. Huonekaveri vaihtui tässä vaiheessa kun edellinen pääsi kotiin kun asiat olivatkin kunnossa. Tilalle tuli toinen jolta oli lapsivettä lorahdellut, odottelemaan että supistukset alkaisivat.

Perjantai 24.11. rv 39+3


Jälleen kerran heräsin ajoissa eli vähän ennen klo 5:ttä mojovaan lantiosärkyyn. Tuohan se minua herätteli jo kotona ennen sairaalaan menoa kun ei enää kärsinyt olla makuullaan yhtään. Kinkkasin kepin kanssa (kaikki nauroivat etten minä ainakaan hiipimään pääse kun kepin ääni paljastaa milloin olen liikkeellä) taas keinutuoliin istumaan ja neuloin aikani kuluksi huivia.

Aamupalan jälkeen odoteltiin jälleen lääkäriä. Sisätutkimuksessa tuloksena ei suurempaa edistystä ollut tapahtunut. Kohdunsuu oikealla korkealla ja takana, auki ehkä 2 sormelle, kanavaa edelleen se 1,5 cm jäljellä. Tutkimuksen aikana tuli supistus joka kesti ja kesti, n. 2-3 minuuttia… lääkäri oli hoitosuunnitelmaan kirjoittanut oikein alleviivaten että "tutkimuksen aikana pitkä supistus", ja tämän takia ei sitten cytoteceja enää herunutkaan lisää ettei tule liian kovia supistuksia. Cytotec kun vaikuttaa vähintään neljä tuntia sen jälkeen kun sen on nielaissut eikä sen tehoa voi säätää, joten siksi tuli marssitus tippakäynnistysyritykseen. Oksitosiinin määrää on helpompi säädellä. Lääkäri meinasi, että jos saataisiin kunnon puudutus niin kalvojen puhkaisu voisi onnistua kun en pyrkisi sisätutkimusta karkuun ja kalvojen puhkaisuun kohdunsuu oli kypsä. Se riittäisi synnytyksen käynnistymiseen.

Minut siirrettiin synnytyssaliin n. klo 10 aikaan ja laitettiin tippa valumaan (saliin lähdettäessä ilmoitin kyllä osaston kätilöille että palaan kuuden tunnin kuluttua takaisin ;D ). Puolen tunnin välein käytiin määrää nostamassa niin että ensin oli 15 ml/h, sitten 30, 45, 60, 70, 80 ja lopulta maksimi 90 (enempää ei minulle kuulemma uskaltanut laittaa) eikä noista ollut muuta kuin että supistuksia tuli säännöllisesti viiden minuutin välein. Maksimilla jopa hieman kiristi selästä mahan kiristyksen lisäksi mutta kipeää ei tehnyt mikään. Katselin telkkaria, välillä söin, ja välillä torkuin kun väsytti. Klo 16 kätilö sitten tuli ottamaan tipasta pois ja kyseli miltä tuntuu, olisiko syytä tehdä sisätutkimus ja katsoa tilanne? Sanoin että ei kiitos, näillä supistuksilla ei voi tapahtua mitään edistystä, ja keskusteltuaan lääkärin kanssa kätilö palasi saliin ja sanoi ettei lääkärinkään mielestä tutkimusta tarvita jos minusta siltä tuntuu. Palasin siis takaisin osastolle klo 16.35 kuten lupasinkin. Osastolla supistukset lakkasivatkin sitten kokonaan kun oksitosiini lopetettiin. Taisi toimia väärinpäin tuo tippa minulla.

Iltasella huonekaveri kävi huokailemaan välillä, joten tuumasin että yöllä taitaa lähtö tulla ja niin hänelle tulikin. Olin hieman kateellinen kun toisilla jo muutama murunen riittää ;D

Lauantai 25.11. rv 39+4


Aamulla oli edelleen hiljaista supistusosastolla. Eilisen tipan jälkeen ehkä viisi supistusta oli tullut lääkärinkiertoon mennessä, joista kaksi saatiin ctg-käyrällä näkyviin. Lääkärinkierrolla tutkimus, kuten joka aamu. Tilanne oli pysynyt tipasta huolimatta samana kuin eilisaamuna oli eli kuten olin epäillytkin, ei niillä supistuksilla mitään tehoja ollut. Kyllä tehokkaan supistuksen pitää tuntua meikäläisellä selässä sen verran että alkaa hymy hyytyä ja hikeä pukata ;) . Lääkäri kyseli haluaisinko pitää kotilomaa ja lähteä viikonlopuksi kotiin. Sanoin että mitäpä minä kotona, liikkuminen ei suju siellä sen paremmin kuin sairaalassakaan, itse asiassa pahemmin, kun kotona olisi pakko liikkua enemmän kuin sairaalassa. Niinpä sain oman cytotec-ohjelman… normaalisti niitä saa neljän tunnin välein, minulle annettaisiin vain kaksi. Ctg-käyrällä näkyneet supistukset kun olivat edelleen pitkiä mutta tulivat harvoin, eli saisin vain kaksi murusta kahdeksan tunnin väleillä. Ensimmäinen klo 10 ja toinen klo 18.

Cytotecit saivatkin supistukset sitten palaamaan päiväksi mutta nukkumaan mentäessä ne hiipuivat.

Sunnuntai 26.11. rv 39+5


Eilinen lääkäri tuli taas aamusta paikalle, teki tutkimuksen, ja sanoi että koska kohdunsuu on kalvojen puhkaisuun kypsä niin kokeillaan jälleen tippaa ettei tule liian rankkoja cytotec-supistuksia jos niitä nielisin lisää. Niinpä klo 9.35 minut kärrättiin taas saliin, samaan kuin perjantaina. Synnytyssaleissa oli ruuhkaa, joten kätilö ehti tipan laittamaan vasta klo 11 aikoihin, ja alussa tipan lisäyksetkin venyivät kun vauvoja syntyi kuin sieniä sateella. Onneksi salissa oli telkkari mitä katsella ja kuluttaa aikaa.

Klo 13 lääkäri tuli saliin ja halusi tutkia tilanteen. Koska oltiin synnytyssalissa, sain luvan ottaa ilokaasulla itseni tainnoksiin ennen tutkimuksen tekoa ja kyllä ilokaasu on IHANAA ainetta!! Sisätutkimus ei sattunut yhtään vaikka tilanne oli edelleen pysynyt samana, ja ilokaasun ansiosta kalvojen puhkaisu onnistui vihdoin ja viimein. Kalvot puhkaistiin siis klo 13.14. Pyynnöstäni huolimatta kätilö ei ottanut oksitosiinitippaa pois mutta laittoi sen niin minimiin kun pystyi – tuumasi että katsotaan nyt ensin alkaako niitä supistuksia tulla. Pöh! Kai minä jo tiesin että alkaa niitä, en ollut ensimmäistä kertaa tuossa tilanteessa, mutta toisaalta kätilö totesi ihan asiaakin kun sanoi, että turha tippaa on pois ottaa kun sitä tarvittaisiin kuitenkin synnytyksen jälkeen. Oma pyyntöni oli, että kohdun supistumista tehostetaan oksitosiinilla synnytyksen jälkeen, ettei viime kertainen kohtutulehdus ainakaan siksi toistuisi ettei kohtu supistu kunnolla. Se ikävä puoli kalvojen puhkaisussa oli etten saanut lupaa nousta sängystä heti ylös koska sekä kohdunsuu että vauva olivat vielä "korkealla". Vähän ennen miehen tuloa heltisi lupa nousta ylöskin, kun oli pakko päästä vessaan… tosin en sinne asti sitten päässytkään, kun en suostunut ilman ilokaasua olemaan – kätilö toi sitten jonkinlaisen potan, joka oli kuitenkin pöntön korkuinen eli hyvä istua siinäkin.

Kalvojen puhkaisun jälkeen soitin heti miehelle ja laitoin irkkikaverillekin viestiä, että se on menoa nyt. Ilokaasumaskista en päästänyt irti enää kalvojen puhkaisun jälkeen, vaikka supistukset eivät ihan heti säännöllisinä tulleetkaan.. .mutta ne tulivat kyllä ihan riittävän tuntuvina ;) Jotain ½-1 tunti vesien menosta supistukset alkoivat tulla säännöllisesti muutaman minuutin välein. Ilokaasumaski vain yritti tehdä hommasta välillä luomua kun hönkäsin ja hönkäsin ja ihmettelin kun ei tehoa… no ei kai kun letku irtoili maskista koko ajan eli sain lisäaktiviteettia synnytykseen kun varmaan parikymmentä kertaa piti liittää letku kauheassa kiireessä maskiin ennen kuin supistus iskee päälle. Lopulta pidin toisella kädellä kiinni letkun ja maskin liitinkohdasta ja toisella maskia paikoillaan.

Mies oli paikalla noin tunti siitä kun soitin (en kyllä kyennyt pahemmin enää puhumaan mutta jo tieto että oli paikalla riitti). Ihan sopivasti kun supistukset tosiaan alkoivat tuntua jos en henkäillyt erittäin ahkerasti ilokaasua. Taisi olla ilokaasun annostus turhan pienellä kun tehoa saadakseen sitä piti ottaa kuin olisi ollut hengästynyt maratonin jälkeen. Katselin jo hetken säätönupikkaa että kääntäisinköhän suunnan kaakkoon siitä ihan kunnolla mutta tuossa vaiheessa alkoi paras asento lähestyä kohti maata. Eli ensin istuin keinutuolissa, siitä siirryin jumppapallolle mutta olo ei siinä ollutkaan niin hyvä. Siirryin polvilleni lattialle ja nojailin sänkyyn, jolloin salissa käynyt kätilö toi sohvatyynyä muistuttavan patjan polvien alle. Se olikin niin houkutteleva että lopulta olin patjan päällä kontillani tai pikemminkin peppu kattoa kohti ja pää lattiassa… hyvin oli salin lattia putsattu sängyn altakin ;) . Hihittelin välillä itsekseni kun sain näkyjä että olin ajelemassa Mikki Hiiren ja Hessun kanssa, vaikka samaan aikaan tajusin kyllä täysin missä olin ja mitä tein.

Sitten alkoi tuntua selän puolella uutta tunnetta. Pyysin kätilöä katsomaan mikä on tilanne. Kätilö oli ihan mukava mutta miinuspisteitä saa siitä ettei osannut tehdä sisätutkimusta niin että seisoin, vaan pyysi sängylle. Tuumasin siihen sitten että mikäs tässä muukaan auttaa, jos vuori ei tule Muhammedin luokse niin Muhammed menee vuoren luokse… heh, joopa joo. No, siinä vaiheessa oli 5 cm auki (kellon ajoista ei ole mitään hajua, että mitä tapahtui milloinkin). Hetken kuluttua pyysin miestä soittamaan kätilöä paikalle. Alkoi olla paineen tunnetta takapuolessa sen verran (enää en erehdy luulemaan tuota kakkahädäksi sentään). Kätilö tuli ja kysyin voiko tämä olla mahdollista että nyt jo ponnistuttaisi kun vasta 5 cm oli auki. Oli se kuulemma uudelleensynnyttäjällä, loppu etenee usein vauhdilla. Kysyi missä haluan ponnistaa joten pyysin jakkaraa, ja kätilö sen hakikin ja pyysi istumaan saman tien niin tutkisi, joku lipare oli vielä edessä joten liu'uin takaisin patjan päälle peppu kohti kattoa. En tosin ehtinyt siinä olemaan varmaan minuuttiakaan kun oli pakko nousta polville seisomaan ja huutaa että nyt on pakko ponnistaa. Kätilö pyysi istumaan jakkaralle mutta sanoin etten voi enää liikkua – mies ja kätilö tarttuivat kumpikin kainaloista kiinni ja nostivat äkkiä jakkaralle ja saman tien oli pakko ponnistaa. Kätilö sanoi että "hyvänen aika, ei niin nopeaa saa ponnistaa", johon minä "ei voi mitään, tämä tulee nyt" ja ponnistin pojan ulos siltä ponnistukselta. Seuraavassa hetkessä lattialla makasi kovasti huutava ja ison näköinen poikavauva, jolla oli tummia hiuksia päässä paljon.

Aaah mikä helpotus olikaan kun kipu takapuolessa loppui – tällä kertaa ponnistuskipu oli raju… yhtä raju kuin aikoinaan Pipan synnytyksessä mutta niin oli pojan maailmaantulovauhtikin yhtä nopea, ja yhteistä noille oli se tunne ettei voi hillitä ponnistamista vaan vauva vain tulee. Viimeksi ei tehnyt yhtään tiukkaa olla välillä ponnistamattakin eikä kipua tuntunut tällaisena.

Mies auttoi minut sänkyyn makaamaan ja sain pojan paitani sisään makoilemaan, Kätilö halusi katsoa heti mahdolliset repeytymät vaikka anelin hieman hengähdysaikaa. Tuossa vaiheessa en heti kaipaisi alapään sorkkimista lisää, etenkään kun mokomat olivat vieneet ilokaasumaskin pois ulottuviltani. Olin erittäin helpottunut, kun kätilö totesi, ettei tikkejä tarvita. Tuossa vaiheessa sanoi että lähinnä siksi pyysi hidastamaan ponnistamista että ehtisi tukea vauvan päätä eikä repeämiä tulisi mutta eipä niitä nyt tullut kuitenkaan. Ensimmäinen kerta kun selvisin ilman tikin tikkiä. Mutta auta armias mitä jälkisupistuksia alkoi tulemaan! Voi luoja, luulin ettei viime kertaisia kovempia olisi, mutta nämä olivat täysin synnytyssupistuksiin verrattavia selkäsärkyineen kaikkineen ja ne piti kestää ilman ilokaasua. Lääkettäkin niihin saisi vasta kaksi tuntia synnytyksen jälkeen. Huh! Lisäksi oli se oksitosiinitippa nostettu tehostamaan kohdun supistumista joten ei ihme että tuntui.

Seuraavaksi oli vuorossa pojan mittaus ja pesu. Komeat mitathan pienellä sitten tuntui olevankin. Painoa 4314 g, pituutta 53 cm ja päänympärys 36,5 cm (istukka painoi komeat 850 g ja verta menetin <500 g, napanuoran mittauksen kätilö kiireessä unohti). Meidän pikkuinen. Poika tuotiin rinnalle ja hienosti osasi imeä heti. Voi kuinka ihana olikaan katsella poikaa ja poika katsoa tapitti tarkkaan minua. Kyllähän siinä silmäkulma kostui kun olo oli niin onnellinen – hartaasti odotettu kullanmuru oli sylissä vihdoin ja viimein. Mies otti kuvia ja sen jälkeen kaivoi taskustaan Kalevala Koruni… äiti-lapsi heloja oli nyt ketjussa kolme (yhteen helaan mahtuu kolme kiveä), ja kiinnitti sen kaulaani. Oli varautunut tyttöön tai poikaan eli mukana oli ollut hela sekä sinisellä että punaisella kivellä. Tuttu korukauppias oli antanut kummankin mukaan ja sanonut vain, että palauta sitten ylimääräinen kun ehdit.

Seuraavaksi mies sai pojan syliinsä. Sokerivauvalle automaattisesti annetaan ensimmäinen vuorokausi kolmen tunnin välein pullosta hieman lisämaitoa ja mitataan sokerit (toisena vuorokautena myös satunnaisotantana mitattiin sokerit), niin isäkin pääsi syöttämään. Syötön jälkeen sain pojan uudelleen tissille ja tissistä nappasikin kiinni uudelleen. Meille tuotiin kahvia, leipiä ja kuohuviinilaseissa tuoremehua jääpalojen kera. Nälkä kieltämättä olikin ja kahvi maistui taivaallisen hyvältä.

Kahvittelun jälkeen kätilö tuli auttamaan minut suihkuun. Aikaisemmin ei ehtinyt kun toinen vauva pyrki maailmaan toisessa salissa. Jesperi olikin päivän seitsemäs vauva ja kaksi syntyi vielä sen jälkeen eli yhdeksän vauvaa yhtenä päivänä. En ihmettele enää kotilomatarjousta kun synnytyssalit olivat niin ruuhkaiset. Suihkuun kävelyyn tarvitsinkin apua, vaikka vihlontakivut loppuivat pojan syntymään, lonkkien takia en meinannut saada jalkoja nostettua yhtään. Oli helpotus päästä suihkun jälkeen takaisin petiin. Kun matka yläkertaan alkoi, sainkin kuulla palaavani samaan paikkaan mistä lähdin – synnyttäneiden osasto oli aivan täysi ja synnyttäneitä kuskattiin nyt synnyttämättömienkin puolelle! Kun normaalisti synnyttäneiden osastolla on n. 11 äitiä vauvoineen, nyt siellä (meidät mukaan lukien) oli 22 äitiä vauvoineen!

Osastolle päästyä en sitten tuona päivänä liikkunutkaan enää mihinkään. Olo oli totaalisen väsynyt ja torkuin vain poika rinnalla iltaan asti. Sain ruoat huoneeseen ja sen verran tuli ylös noustua, että söin. Illalla vasta tuntui siltä että voisin käydä vessassakin. Pelkkä lattialle seisomaan pääsy vei varmaan puoli tuntia kun tuntui etten pääse sängystä ylös. Lopulta olin seisomassa lattialla mutta turhaa oli yrittää normaalisti kävellä, lonkat häiritsivät pahasti, joten otin kyynärsauvan avuksi. Hoitaja sattui tulemaan juuri silloin huoneeseen ja lähti taluttamaan minua vessaan, varsinkin kun jouduin toteamaan että pystyasento huimasi ihan kunnolla. Yöksi annoin pojan suosiolla hoitoon, en kyennyt vaippaa vaihtamaan saati sängystä ylös nousemaan, ja unta kaipasin todella paljon. Sovittiin että vauva tuodaan sitten vain syömään kun herää. Huonekaverina oli samana päivänä synnyttänyt ja hän teki saman, joten tuon yön nukuimme kumpikin melko hyvin.

Maanantai 27.11.


Liikkuminen oli edelleen hankalaa lonkkien takia. Lisäksi tuntui etten omista minkäänlaisia vatsalihaksia, joten sängystä ylöspääsy oli oma extremelajinsa. Tippakanyylia eivät ottaneet pois siltä varalta että jälkivuotohulahdukset jatkuisivat ja pitäisi laittaa tippaan jotain. Kanyylin ja koko päivän jatkuneen huimauksen vuoksi minusta ei ollut edelleenkään vaihtamaan vaippaa, hyvä kun tolpillani pysyin kun iltapalalle uskaltauduin kävelemään – tuohon asti ruoat tuotiin huoneeseen ettei tarvitse lähteä liikkeelle ja minut oli kuskattu vapaaseen paikkaan synnyttäneiden osastolle, että ruokatila ja lastenhoitohuone olisivat lähempänä.

Jälkisupistukset olivat edelleen aivan kamalia. Burana oli kuin sokerikarkkia, ei mitään hyötyä. Sain sitten Panacodin + 2x paracetamol -tabletteja aina kerralla kolmen tunnin välein ja silti supistukset tunkivat läpi (vielä tehokkaampaan kivunlievitykseen olisi sitten tarvittu jo lääkäriä sitä määräämään, joten ajattelin kestää noiden kanssa). Lisäapuna käytin geelityynyä mahan puolella lämmittämässä ja isoa kaurapussia selän puolella. Kohtu oli kuitenkin tehokkaan tuntuisista jälkisupistuksista huolimatta edelleen kookas. Kätilöt olivat hyvin osaa ottavaisia ja sanoivat uskovansa kyllä, että jälkisupistukset tekevät kipeää kun seitsemäs synnytys jo oli… olivat nähneet todella kipeitä monisynnyttäjiä aikaisemminkin.

Poika asui päivän tissillä suurimman osan aikaa mutta ilman lisämaitoa ei olisi pärjätty. Verensokerit pysyivät hienoissa lukemissa eli niistä ei huolta ollut.

Tiistai 28.11.


Liikkuminen sujui eilistä paremmin. Hitaasti mutta varmasti. Jälkisupistusten takia vedin nappia naamariin niin että narkkarikin olisi kateudesta vihertynyt. Lisäksi sain armottomiin ilmavaivoihin lisää pillereitä ja loppujen lopuksi kun kohtu oli edelleen kookas, sain kolmen päivän lääkekuurin tehostamaan supistumista. Niitä tabletteja piti napata kolme kertaa päivässä ja voin sanoa etteivät ne tosiaankaan jälkisupistuskipuja helpottaneet. Lämmin geeli- ja kauratyyny oli edelleen kova sana kipua lievittämään.

Pojan verensokerit olivat pysyneet hienoina yön ylikin, joten tänään niitä katsottiin vain satunnaisesti. Lisämaitoa tarvittiin kuitenkin ettei toinen näe nälkää, itseltäni ei maitoa vielä irronnut, ja niinpä pojan pissaan alkoi ilmaantua reilusti sakkaa mikä vaati lisänesteytystä. Eipä tuo olisi unillekaan rauhoittunut jos ei olisi tilkkaa lisämaitoa pullosta saanut.

Tippakanyylin sain pois illalla kun ranne alkoi jo turpoamaan. Vihdoin ja viimein pääsin vaihtamaan vauvalle vaippaa kun kanyylin kanssa se ei onnistunut.

Keskiviikko 29.11.


Periaatteessa tänään olisi ollut lääkärintarkastus mutta koska tarkastettavia vauvoja oli paljon, enkä minä ollut kotiutumassa vielä huomennakaan, siirrettiin meidät huomiselle. Kotiutuminen ei vielä houkutellut useammastakaan syystä. Kotona oli yksi lapsi alkanut oksentamaan, toisella oli lämpöä ja kolmannella märkärupea (mies käytti lääkärissä antibioottikuurin saadakseen ettei tartu vauvaan)… tuumasin että paras odotella torstaihin ja jos siihen mennessä kukaan muu ei ole oksentanut niin uskallan tulla kotiin perjantaina. Toinen syy oli pojan kellastuminen. Halusin olla varma ettei valohoitoa tarvita, ja kolmantena halusin varmistaa että kohtuni supistuu eikä tarvitse kotona miettiä onko kaikki kunnossa vai ei. Kohtu olikin tänään supistunut selvästi eilisestä mutta oli edelleen selvästi isompi kuin normaalisti. Lisäksi hyvähän se on olla osastolla missä lääkkeet jälkisupistuksiinkin kuuluivat vuorokausimaksuun ;)

Poju kävi ahkerasti rinnalla ja nyt alkoi tähdet jo vilkkua silmissä aina kun poju nappasi tissistä kiinni. Uih ja aih kuinka se sattuikaan. Piti purra hampaat yhteen etten kiljaissut alussa. Illalla sai jo puristamalla pari maitotippaakin aikaiseksi.

Tänään huomasin ajattelevani jo että olisi ihan kiva vielä kerran päästä synnyttämään... Minä se vain en taida ottaa opikseni :DD Noh, Mies ei enää lisälapsiin taida suostua, joten taitaa jäädä haaveiluksi vain.

Torstai 30.11.


Alkuyöstä poika viihtyi rinnalla koko ajan. Lopulta oli pakko käydä lykkäämässä vauva lastenhoitohuoneeseen ja pyytää apua, että saisin nukuttua edes vähän. Edellisenä yönä unet jäivät vähiin kun huonekaverin vauva oli huutanut läpi yön, joten nyt tuntui että kävelen päin seiniä jos en saa yhtään unta. Muutaman tunnin unet piristivätkin niin että klo 4 herättyäni hain pojan takaisin viereen ja puoli tuntia myöhemmin tämä heräsi tisuttelemaan, ja sitä jatkui klo 7 asti.

Jälkisupistukset alkoivat olla jo vähän inhimillisempiä ja pelkkä Panacod riitti. Iltaa kohden kävelykin alkoi sujua jo suht hyvin eli oikeastaan perjantai sopi hyvin kotiutumiseen – ehdin itse toipua ja kuntoutua parempaan olotilaan ennen kotikaruselliin menoa. Kohtu oli myös supistunut nyt selkeästi enemmän ja alkoi olla vähän normaalimmissa korkeuksissa.

Maitoa alkoi tulla nyt jo vähän enemmän. Dolly Parton –efektikin tuli koettua. Syöttöpunnituksessa iltapäivällä tosin kahden tunnin imetyksen jälkeen oli vain 5 g painonlisäystä että ei kovin paljon. Illalla päästiin jo 30 g:n painonlisäykseen samassa ajassa. Pojan paino kuitenkin vain laskee, nyt painoa oli 4100 g.

Lastenlääkärin tarkastuksessa kaikki oli ok. Poika todettiin pontevaksi ja hyvinvoivaksi vauvaksi.

Perjantai 1.12.


Kotiutumispäivä. Kotiinlähtöpainoksi pojalle tuli 4075 g eli laskusuunta jatkuu. Syöttöpunnituksessa oli kuitenkin taas 30 g lisäystä eli kyllä maitoa tulee jos pieni vain pysyisi hereillä rinnalla eikä nukkuisi. Yöllä poika oli taas muutaman tunnin lastenhoitohuoneessa, että sain nukuttua vähän kun poika olisi viihtynyt kellon ympäri rinnalla ja rinnanpäät eivät ihan tuota tahtia kestäneet.