Isosisko kotiutui nippanappa eilisen puolella. Juna oli asemalla klo 23.50. Alunperin oli tarkoitus jättää Taapero Tuuliviirin kanssa kotiin leikkimään, pojussa kun riitti virtaa vielä iltamyöhään kuin duracell-pupussa (heräsi päiväunilta vähän ennen klo 17) mutta kävi niin hassusti, että Tuuliviiri simahti jo ennen klo 22. Taisi väsyttää kahden päivän futisturnaus. Noh, mitäs tuossa. Pääsipä Taaperokin ihastelemaan valoisaa ja rauhallista kesäyötä - oli nautinto ajella tuohon aikaan. Harmitti kun ei kamera tullut mukaan, olisi saanut kauniita kuvia parissa paikassa kun olisi pysähtynyt kuvaamaan.

Juna-asemalla Taapero selkeästi ihmetteli, että mikäs tarkoitus tässä hommassa on. Tullaan yöllä jonnekin seisoskelemaan sen sijaan että mentäisiin nukkumaan. Kun juna tuli asemalle, pojan silmät pyöristyivät ja poika kipitti rappusille turvaan. Sieltä oli hyvä katsella ja ihmetellä että mikäs se tuo onkaan ja pituuttakin junassa oli paljon. Reissulaiset purkautuivat junan häntäpäästä ulos ja iloisen näköisiä tyttöjä ja vanhempia sieltä tulikin. Pronssiotteluun asti pääsivät mutta ilman mitalia kotiin tulivat. Tulos oli kuitenkin hieno. Ikäluokassa oli 12 joukkuetta mukana, ja tämä oli tyttöjen ensimmäinen isompi turnaus, joten neljäs sija oli loistava suoritus. Yksi valmentajista vain totesi että eipä ole hän ikinä ollut noin haisevassa junassa. Jossain oli ollut joku hevikonsertti? ja junassa riitti pitkätukkia ja heidän mukanaan oli tullut aromit viinasta, tupakasta, paskasta, hiestä jne. Uuu jee, onneksi en ollut mukana, jostain syystä tuo hajuaisti on edelleen vähän turhankin herkkä ja voi aiheuttaa oksurefleksin yllättävästikin.

Tyttöjen mukana olleista vanhemmista yhdellä on poika samassa joukkueessa kuin missä Esikoinen pelaa. Häneltä sain kuulla kuinka Mikkelissä on pelit eilen sujuneet kun Esikoinen ei mitään viestitellyt (vaikka perjantaina ja lauantaina lähetti joka ottelun jälkeen viestin että voitto kotiin). Pojat olivat pääseet finaaliotteluun asti mutta joutuivat tällä kertaa tyytymään hopeaan. Vaikka sanotaan että hopea on hävitty mitali, niin minä sanoisin tässäkin että se on kuitenkin mitali ja kaikki eivät saa sitäkään. Mukana oli poikien ikäluokassa 14 joukkuetta, joten tuloshan on loistava.

Tuuliviirin viikonloppu ei sen sijaan tuonut voittoja kuin yhden mutta pojilla oli hauskaa ja sehän on pääasia. Olivat käyneet otteluiden jälkeen syömässä McDonaldsilla ja uimassa jossain. Vesi kuulema vilvoitti ihan mukavasti pelien jälkeen. Jotenkin voin uskoa tuon.

Yöllisestä ajelusta tuli myös virkistävä kotimatkalla. Erehdyin avaamaan kuskin puoleista ikkunaa ja sepäs ei mennytkään enää kiinni. Voi kettu! Ei tuolla nyt kuitenkaan enää mikään helle ollut puolen yön jälkeen joten olisin mielelläni sen sulkenut, vaan kun ei niin ei. Piti sitten varautua varmuuden vuoksi yölliseen vesisateen mahdollisuuteen niin, että teippasin ilmastointiteipillä muovipussin ikkunan eteen ja heitin vielä peiton päälle. Mies oli aamulla saanut ikkunan kiinni ja totesi soittaessaan että taitaa olla joku sähköhäiriö jossain kun alaspäin ikkuna aukeaa hyvin, ja ylöspäinkin kunhan vain jaksaa tarpeeksi leikkiä sen kanssa. Plääh... no, kohta tuo pitää viedä öljynvaihtoon joten jospa tuo tuttu autonasentaja katsoisi tuonkin sitten samalla. Onneksi tuota ikkunaa ei ole pakko avata kun tietää ettei se toimi kunnolla. Kaikki muut ikkunat toimivat kyllä, joten tuuletus toimii silti.