Tiistaina käväisin lääkärineuvolassa. Kaikki ok. Paino oli tismalleen sama kuin neljä viikkoa sitten että siinä mielessä hyvällä mallilla edelleen kun nousua ei paljon saisi tullakaan raskausdiabeteksen takia ja kun sitä jo ennestään on vähän ylimääräistä.

Sydänääniä kun alettiin kuunnella, piti vähän metsästää niitä. Syke näkyi kyllä dopplerissa useampaan otteeseen mutta ääniä ei saatu kuuluviin. Lääkäri vain tuumasi että on ne kuultavakin, ei riitä että näkyy ja jatkoi metsästystä. Ja lopulta tsuku-tsuku-tsuku-tsuku saatiinkin kuuluviin 150:nen luokkaa. Nauroin että tuon perusteellahan tämä voisi siis ollakin tyttö kuten mies "vaatii" kun meillä nuo sykkeet on tähän asti pitäneet paikkansa eli pojilla ollut 135-145 ja tytöillä 150-> . Lääkäri alkoi nauramaan että hänenpä pitää alkaa seuraamaan miten nuo pitävät paikkaansa kun ei ole tuollaista koskaan edes ajatellut.

Tehtiin myös heti sterilisaatiolähete valmiiksi kun tarkoitus on että se tehdään synnytysreissun yhteydessä synnytystä seuraavana päivänä (tai jos tulisi sektio niin siinä samalla). Lääkäri vain kehotti välttämään lauantaita synnytyspäivänä kun sunnuntaisin tuo sterien teko ei ole niin taattua. Eli en synnytä lauantaina, päätin sen ... jalat ristiin vaan niinhän se sujuu kun päättää.

Eilen mietin kun heräsin päiväunilta että on se kyllä onni kun voi olla kotona nyt. Tämä väsymys on ihan uskomatonta. Pakko nukkua joka päivä päiväunet Tirppanan kanssa tai ei tule mistään mitään. Ja vaikka nukun päiväunet niin herätessä väsyttää jo valmiiksi. Odottelen sitä energistä keskiraskautta...