Aamusta kun heräsin Taaperon kanssa hyvissä ajoin perhekerhon takia, oli Mies heti muistuttamassa, että eteisen hukkaneliön (suom. rojukasa lattiasta kattoon) purku
ja esiin kaivaminen olisi syytä tehdä. Oli ollut kuulevinaan hiiren
rapinaa siitä nurkasta illalla, eikä lattian alta kuten yleensä. Jaiks!
Perhekerhosta
kotiuduttuamme jätin muut pihalle ja aloin tuumasta toimeen - laitoin
ovet kiinni vessaan ja makkariin... onneksi. Sain puolet raivattua jo
pois kun lattialta paljastui puolikas omena (pirskatin mukulat kun kuljettavat niitä sapuskoja ympäri taloa ja jemmailevat)
ja kasa hiiren patskaa :PP Yök! Siinä vaiheessa minua alkoi puistattaa
ja kävin Mieheltä kysymässä, että eikös se voisi jatkaa - minä en kerta
kaikkiaan pysty. No, Mies lupasi tulla kohta sisälle ja jatkaa siitä.
Jonkin
ajan kuluttua Mies toi Taaperon ja tehotytöt sisälle, ja ryhtyi
jatkamaan siivousta. Lakaisi papanat ja rullasi maton ulos, ja alkoi
tyhjentää vielä jäljellä olevaa tavaratornia. Kävin katsomassa miten
homma sujuu ja lähdin takaisin keittiöön kun selän takaa kuului "JUMALAUTA!! OVI KIINNI!!!". Hätkähdin metrin ilmaan ja kysyin mitä. "OVIKIINNIJAÄKKIÄ!!"...
läikytin puolet kahvistani lattialle kun aloin tiirailemaan jalkoihini,
että hypinkö tuolille jos siinä vipeltää jokin eläväinen (tajusin tuossa vaiheessa että hirmuinen hiiri oli piilotellut nurkassa),
ei näkynyt mitään joten ovi kiinni ja äkkiä. Huhuh... jalat tärisi
hetken ja kuuntelin kun Mies pamautteli tyttöjen huoneen oven kiinni ja
eteisen oven samoin. Hiirulainen oli nyt loukussa eteisessä Miehen
kanssa.
Hiiri sinkoili eteisessä ja Mies hätyytteli sitä harjan
kanssa. Turvapaikkaa otus haki patterin ja seinän välistä, välillä
kaapin takaa, välillä peilipöydän takaa... mutta turhaan. Harja seurasi
perässä ja välillä Mies kirosi kun pomppi ilmaan hiiren rynnätessä
Miestä päin :DD . Laitettiin hiirenloukkukin esiin ja sinne piparia,
mutta tyhmä (vai fiksu?) otus ei
tajunnut sinne mennä. Minä opastin lasioven takaa Miestä aina mihin
hiiri oli rynnännyt jos Mies kadotti sen näkyvistä. Hiireltäkin alkoi
voimat hiipua ilmeisesti kun vauhti hiljeni silläkin. Taisi olla
muutenkin joku hyppyrotan sukulainen, pomppi ilmaan välillä puolen
metrin korkeudelle kaapin takana (lasioven toisella puolen niin näin)
ja yhdessä vaiheessa Mies jo luuli hiirulaisen hypänneen lattialta
naulakossa olevien takkien taskuihin tms kun katosi näkyvistä.. hrrr,
kammottava ajatuskin. Turha pelko kuitenkin, hetken kuluttua sama meno
jatkui. Lopulta hiiri meni jälleen kerran kaapin taakse piiloon eikä
tullut esiin, yritettiin saada hiirulainen ämpärin alle niin oltaisiin
saatu ulos elävänä - Miehelläkään ei kantti riittänyt siihen että olisi
nuijinut hengiltä aina kun näkyvissä oli.
Hiirulainen ei tullut
esiin vaikka kuinka Mies kolkutteli ja harjalla sohi. Otettiin avuksi
Raid... ja tuli todistettua, ettei hiiretkään Raidista pidä. Sumutus
sitä sai hiirulaisen liikkeelle jemmoistaan - Mies tosin epäili että
jos joltain henki lähtee niin häneltä kun joutui sitä hengittämään :} .
Ei onnistunut hiiren kiinni ottaminen, joten kun hiiri sopivasti oli
eteisen toisessa päässä, avattiin eteisen ovi, laitettiin toisen
eteisen ovi kiinni ja avattiin ulko-ovikin... pienensi Miehenkin
pökertymisriskiä kun sai happea. Vaikka ovi oli ulos asti auki, ei
hiirulaisella tuntunut olevan mitään hinkua ulos pakkaseen. Tunnin
taistelun jälkeen sekin kuitenkin totesi parhaimmaksi vaihtaa maisemaa
vaikka pakkaseen... ja purkillinen Raidia siinä meni myös.
Jaiks jaiks jaiks... YÖK! Kaikkea sitä joutuukin...
keskiviikko, 14. joulukuu 2005
Kommentit