Ei hellitä väsymys vieläkään ja huomenna alkaa sentään jo kymmenes viikko. Olen tainnut jo unohtaa miltä tuntuu olla pirteä, sanan hämärästi vielä tunnistan. Toivon totisesti ettei tämä jatku loppuun asti näin. Irkissä yrittävät pelotella että johtuu tuplista . Samaten kun ihmettelin päänsärkyjen puuttumista (niistä olen yleensä odotusaikoina kärsinyt puoleen väliin asti), heti oli yksi tuplamamma muistelemassa kuinka hänellä ei tuplia odottaessa päätä särkenyt mutta nyt kun odottaa yhtä niin johan särkyjä on riittänyt. Ei onnistu, minä en peljästy... yksi kerrallaan ja tämä on vika. Tuotakaan vikaa sanaa kukaan ei tunnu ottavan vakavasti mutta nyt kun muistan kirjoitella ylös kuinka kamalaa tämä väsymys, ja etominen ja palelu on, niin muistan sen myös ja pysyn sanani mittaisena 

Puntarilla ei ole tullut käytyä, joten en tiedä joko paino on noussut vai tällä syömisellä laskenut. Ensi tiistaina on ensimmäinen neuvolakäynti, joten jaksan odotella siihen asti. Varasin ajan np-ultraankin, se olisi sitten 11.5. Onhan tuossa ultrassa se, että saa sitten varmistettua sen että kohdussa on kaikki niin kuin pitääkin - tai jos ei ole niin saa senkin tietoon mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Onhan se vähän niin että vielä kun ei ole kuullut sydänääniä eikä ole kurkattu kohtuun, sitä miettii väkisinkin välillä onko kaikki niin kuin pitää. Mielenrauhaa 100 eurolla (josta Kelalta toki saa jotain takaisin) ja onhan se uteliaisuus yksi minunkin paheistani.

Nyt kun säät muuttuivat keväisemmiksi ja lämpimimmiksi, olen yrittänyt repiä itseni ulos kävelylle joka päivä. Eilen saateltiin Pipan ja Taaperon kanssa Poppana kerhoon, näin samalla kuinka pyöräily Pipalta sujuu. Ihan hyvin sujui... mitä nyt vähän ennen kotia neitokainen katosi ojaan ja pyörä tippui niskaan. "Apuaa, apuaa", kuului ojasta kun tyttö ei sieltä pyörän alta itse ylös päässyt. Onneksi oli kypärä päässä, olisi muuten voinut sattua kun pyörä suoraan päähän kolahti. Nyt oli vain närkästynyt ilme kun minä nauroin ja ojantutkijaksi nimitin. "En ole ojantutkija!". Mutta juu, kyllä minä taidan joku päivä tässä harrastaa extremelajia ja lähden Taaperon kanssa rattaiden kera kävelylle, ja Pipa ja Poppana saavat ottaa pyörät mukaan. Siitä voi tulla mielenkiintoinen reissu. Pitäisiköhän ottaa köyttä mukaan ja sitä ennen harjoitella liikkuvan maalin lassoamista...

Tänään oli pakko kävellä kauppaan perhekerhon jälkeen. Mersun osa ei ollut korjaajalle tullutkaan eilen joten ei saatu autoa eilen. Hieman etukäteen mietin kuinka tehotytöt suhtautuvat kauppareissuun kävellen mutta nuohan kävelivät kiltisti - lahjoin että paluumatkalle ostan pillimehut, ja niinpä tunnin kävely sujui hyvin. Välillä katseltiin kun hornetit jylisivät muutamaan otteeseen yli ja pitivät kovaa meteliä. Ja oli ihanan lämmin! + 16,1 astetta varjossa
Tänään on myös Isosiskon 11v. syntymäpäivä Minun pikkuiseni on jo iso *huokaus*. Jos saisi sen auton tänään niin käyn ostamassa illaksi jäätelöä ja limua, vähän perheenkesken juhlintaa. Lauantaina vietetään sitten juhlat, samalla vähän etukäteen Taaperonkin kekkerit.

11 vuotta sitten tähän aikaan jo tapahtui. Viikkoja oli 39+6. Aamusta klo 7 oli ollut tärskyt synnytyslääkärin kanssa (miksi ihmeessä keskellä yötä aina nuo ajat). Alapäähän oli tuikattu prostaglandiinipuikko ja odoteltiin supistuksia. Eipä niitä pahemmin näkynyt.

Klo 13 aikoihin lääkäri kysyi puhkaistaanko kalvot, ja sovin että jos kävisin ensin vieraita tapaamassa kun vierastunti oli alkanut. Muuten hyvä mutta äitini ja Esikoinen olivat lähteneet jo pois kun joku oli sanonut, että olen jo synnytyssalissa. Soittelin sitten Miestä paikalle, ja klo 14 puhkaistiin kalvot - sitten alkoikin rytinä.. huh. Miehen paikalle tuloa en pahemmin pystynyt noteeraamaan kun oli täysi työ yrittää puristaa sängyn metalliputkia mutkalle supistuksen tullessa. Nopeasti kuitenkin homma eteni, ja klo 17.14 syntyi pieni tyttösemme (3920 g ja 53,3 cm)