Toissailtana tuli ensimmäinen syysmyräkkä. Illalla kun nukkumaan menin, kuuntelin että noinkohan tuo katto paikoillaan pysyy kun tuuli vonkui ja riehui välikatolla. Pysyi se. Aina yöllä herätessä kuului sateen ropina katossa kunnes viimeisellä vessareissulla olikin jo hiljaista sateen osalta. Aamulla selvisi syy - vesisade oli muuttunut lumeksi ja maa oli hieman valkoisenaan. Koko päivän sitä eilen sitten sadetta riittikin ja niinpä maa on valkoinen edelleen kun pakkastakin on. Nurmikko toki näkyy vielä alta että niin paljon sitä lunta ei tullut.

Eilisaamun valkoinen maa sai liikettä minuun. Vaikka ajatus markettiin menosta ei todellakaan kiehtonut niin pakkohan se oli mennä, Isosiskolla ja Esikoisella kun ei ollut minkäänlaisia sopivia talvikenkiä, ja kun vielä viiden vuorokauden paikallissääennuste lupaa päiviksikin pakkasta niin ei auta itku markkinoilla. Auto lohkoon ja kun ikkunat oli sulat, keula kohti Citymarkettia. Onneksi yksi kauppa riitti - sieltä löytyi kummallekin kengät ja Esikoiselle toppatakki (kaikilla muilla toppavaatteet jo olikin). Aikaa mokomaan kauppareissuun meni vain 3 tuntia - ja minä istuin aina kun voin ja juoksutin lapsia itse hakemaan ja kokeilemaan kenkiä/takkeja. Lonkat huusivat hoosiannaa ja supistukset saivat minut puuskuttamaan - onneksi oli kyynärsauva niin ei Esikoisen tarvinnut kantaa minua reppuselässä. En kyllä varmaan olisi selkään päässyt... jalka kun ei oikein nouse lonkkien takia lattiasta ja siksipä kotona potkin vain esteet kauemmaksi kun en kykene niitä ylittämään.

Tänään aamulla tuumasin Miehelle, että olisi ihanaa toivottaa "hyvää huomenta, nukuttipa makoisasti" mutta kun lonkkasäryn takia käänsin kylkeä xxx kertaa yöllä ja lonkkia särki heti herätessä niin enpä taida. Olo on kuin vanhalla mummolla. Mies nauroi että johan tuota ikää minulle on kertynytkin niin ettei voi enää nuoresta puhua... grrrrr... olisi vain hiljaa... mokomakin joka seuraavaksi täyttää jo 40 vuotta... siihen on minulla sentään vielä matkaa .

Aamukahvit juotua oli aika alkaa etsimään toppavaatteet piiloistaan jokaiselle. Pikkutytöt halusivat ulos ja Taapero samaten, joten syysvaatteet karsittiin pesuun joka ipanalta (ja voitte kuvitella mikä vuori on likaistakin pyykkiä nyt odottamassa kun kuudelta otettiin takit, housut, haalarit, lippikset, ohuet hanskat ym. pesuun), etsittiin paksummat hatut ja hanskat ja tietysti niitä kenkiä. Jokaiselle taisi löytyä sopivat nyt ainakin alkuhätään.

Pyykkiä olisi nyt sitten taas siihen malliin että hyvä kun huoneeseen sekaan mahtuu. Taitaa vain jäädä tältä päivältä tekemättä - eilinen riesa jatkuu eli aina kun nousen ylös/olen ylhäällä, tuntuu vähän väliä että lorahtaa. Sen verran ilkeä tunne ettei tee mieli liikkua liikoja muutenkaan. Jospa huomenna sitten hissukseen päivän aikana laittelisin. Tehdään nyt ensin oikein kunnon vuoristo taas puhtaista niin saa kerralla laitella enemmän (pyykkikone siis pyörii kyllä tänään). Isosisko varmaan auttelee mielellään kun tuolta tulee mankeloitaviakin eli pyyhkeitä ja lakanoita, innostui viikko sitten mankeloinnista.

Mutta jos jatkaisi oleilua ja puuskuttaisi taas yhden supistuksen pois... kiva paineen tunne alhaalla...