5 yötä kotona vielä. Lasken tarkkaan kun eilinen osoitti toisintoa toissapäivästä ja aloin kaipaamaan jo rollaattoria tai mielummin sitä pyörätuolia. Hampaiden yhteen pureminen ei enää auttanu, itku tuli väkisinkin kun Pipaa lähdin muskariin viemään... niin kipeää teki pystyssä olo ja liikkuminen. Kotona paras tapa oli kontata eteenpäin.

Kipuraja tuli vastaan ihan yllättäin. Olisi pitänyt ilmeisesti eilen aamulla koputtaa puuta kun ehdin jo kehua että kävely sujuu paremmin kuin toissapäivänä, ja sujuihan se aamusta mutta tosiaan kun oli aika viedä tyttö harrastuksensa pariin niin sitten ei enää sujunutkaan. Mutta kun olin jo luvannut että vien niin olihan se vietävä, lupaus on lupaus. Mies oli kotona ruokiksella kun piti lähteä, kymmenen minuuttia sen jälkeen kun lähdin olohuoneesta kohti eteistä, hihkaisi ja kysyi että pääsenkö mihinkään kun olin edelleen vasta puolessa välissä matkaa... Pipa hieman myöhästyi alusta, sille ei voinut mitään.

Kotiin kun pääsin, päätin etten liiku enää yhtään. Tosin kerran kyllä vielä autolle kinkkasin kun alkoi tekemään mieli jäätelöä. Isosisko lähti mukaan ja juoksi kaupassa, minä istuin autossa.

*****
Tuon ylläolevan kirjoitin heti aamusta klo 9 aikaan... sen jälkeen ajatus katkesi kun isä soitti. Lokakuussa haimasyöpädiagnoosin saanut sukulaistätini on kuollut eilen... vajaa kuukausi diagnoosin saannista...