Hmm.. ihan pakko kirjoittaa kun Aamulehdessä oli juttua perheestä jossa on 19 lasta. Kirjoitus oli minusta kiva mutta ne kommentit... hohhoijaa.

"Isossa perheessä ei voi riittää aikaa, hoivaa ja rakkautta kaikille, joku jää aina paitsioon!" Tällaista "faktaa" muunmuassa kommenteista sai lukea. Tuntuu olevan aika yleinen käsitys monella. Itse sanoisin että rakkautta ja hoivaa riittää varmasti kaikille siinä missä pienemmissäkin perheissä. Eivät kaikki ole sylittelyiässä yhtäaikaa ja 13-vuotiaan saisi meillä lassota kiinni jos haluaisin syliin saada.. "yök, äiti älä viitti" on vastaus jos yrittää suukon suikata poskelle tai otsalle . Syliin pienemmät pääsevät aina kun haluavat, pitkin päivää mikä on enemmän varmasti kuin parilapsisessa perheessä jossa vanhemmat painavat tukkaputkella päivät töissä. En kuitenkaan yleistä silti että kaikissa pienissä perheissä uraputki vie sen sylin kuten suurperheiden kohdalla tunnutaan tekevän. On vanhempia ja vanhempia, toiset osaavat homman oli lapsia 2 tai 20, toiset eivät osaa vaikka olisi vain yksi. Silti en väitä että kukaan olisi täydellinen vanhempana, en usko tässä asiassa kenenkään pystyvän täydellisyyteen. Ja pystyykö kukaan missään asiassa? Kunhan tekee parhaansa. Rakkauden määrä ei onneksi ole rajallinen ja isossa perheessä sitä on paljon, ei voi väheksyä sisarustenkaan välistä rakkautta. Minusta on nykyään ihana katsoa kuinka Jesperi monesti päivässä käy halaamassa Tirppanaa ja Tirppana muiskauttaa pusun tai paijaa veikkaa jos tämä makaa sohvalla. Eilen jopa näin sen ihmeen että Jesperi meni ja syötti Tirppanaa, ja tämä huoli veljen syöttäjäksi vaikka yleensä haluaa minäitse -tyyliin syödä.

"Kyllä näitä perheitä on nähty. Lapset joutuvat jatkuvasti ottamaan vastuuta pikkusisaruksista ja kotitöistä. Omat leikit jäävät leikkimättä. Ei ehdi vanhemmatkaan varmasti syliä kaikille tarpeeksi antamaan. Joku raja tälläkin hommalla..." Niin.. suurperheen lapsista ei kasva uusavuttomia aikuisia jotka eivät osaa edes kananmunia keittää, siitä pitää huolen se että kotitöihin on jokaisen otettava osaa. Minä vaatisin sitä vaikka olisi vain kaksi lasta. Ei tämä ole täydenpalvelun majatalo jossa lapsia passataan vaan toivon että lapset oppivat omatoimisiksi ja pärjääviksi. Niin kuin itsekin ainokaisena jouduin osallistumaan kotitöihin pienestä pitäen ja siinä sitä oppi samalla. Mielipiteistä päätellen toinen yleinen luulo on että isommat joutuvat pakosti vahtimaan pienempiä. Totta, kyllä meilläkin vahtivat mutta eivät pakolla. Omasta halustaan nuo osallistuvat pienempien hoitoon JOS ovat kotona. Heillä on omat harrastuksensa ja menonsa jotka ovat AINA etusijalla. Silmälläpitoon ovat oppineet ja se tulee jo selkäytimestä, jopa 3-vuotias osaa huutaa jos näkee pienemmän tekevän jotain luvatonta niin osaan rynnätä väliin - vastuu ei siis ole lapsella vaan aikuisella. Aina.

Suurperheen eloa on monen vaikea ymmärtää kun ei ole siitä kokemusta. Fakta ja fiktio ovat kaksi täysin eri asiaa ja ennen kuin menee laukomaan älyttömyyksiä, kannattaisi hankkia sitä faktaa. Meillä on lapsista tullut kommenttia niiltä jotka heitä tapaavat ja tuntevat että ovat sosiaalisia, iloisia ja reippaita. Koulusta etenkin köksän opettaja kehunut kuinka näkee että meidän lapset eivät ole ainokaisia, otteet ovat sen verran erilaisia tekemisessä. Itsevarmuutta löytyy. Siis ei sittenkään onnettomia työläisiä?

Toisaalta luin tänään sitten tämän uutisen. Sain käsityksen että tässä puhutaan ns. keskivertoperheen nuorista eli ei hyvin mene heilläkään vanhempien uraputkessa. Turha siis osoitella sormea vain suurperheiden suuntaan sillä perusteella miten luulee asioiden olevan.