Vieroitus on kovaa äidillekin... Vein Taaperon juuri mökille yöksi, ekaa kertaa poissa minun luotani, ja kyllä meinaa itku tulla. Minun vauvani. Ikävähän se tuli heti kun mökiltä pois ajoin vaikka tiedän että hyvässä hoidossa poika on isänsä kanssa. Hassua että joka kerta on sama juttu kun ekaa kertaa olen nuorimmaisesta erossa.  Taitaa olla kovempi pala minulle kuin lapselle. Ja kun reppanalle sattui vielä haaverikin - kaatui ja huuli aukesi, ja pienestä tuli sylivauva. Hyvin alkoi siis ensimmäinen erossaolo ilta/yö.

Toisaalta hyvää harjoitusta tehdä tämä jo nyt. Ehkäpä saan jätettyä pojan tarhaan ilman että pillahdan itkuun... siinähän leviäisi meikitkin ;)  Toivon että Nukkumatti tulee tästä huolimatta kylään, olisi ikävä nuokkua huomenna ratissa kun pitää taas Kotkaan ultraan ajella.

Maailmallakin tapahtuu. Indonesiassa tsunami on vaatinut jälleen veronsa, arviolta yli 300 uhria, ehkä enemmänkin. Israelin liipasinhullut hemmot tulittavat Libanonia (toki vastapuolelta ammutaan myös) ja järki on siellä kadonnut taivaan (vai helvetin) tuuliin. Joskus tuntuu etteivät tuon maan päättäjät osaa tai edes halua rauhanomaisia keinoja kuten neuvotteluteitä käyttää... pienimmästäkin syystä kaivetaan ohjukset esiin ja annetaan palaa. Kärsijöinä pääasiassa siviilit.