Eilen olin klo 8 sairaalan parkkialueella kuten piti - hieman sisälle menosta myöhästyin kun tappelin jonkin aikaa autosoittimen etupaneelin irroituksen kanssa. Mies halusi että otan sen mukaani niin ei houkuttele mahdollisia varkaita kun auto yön seisoo parkkialueella.

Ilmottauduin äitipolille sisään (edessäni oli yksi onnellinen tulossa synnyttämään, kuulin kuinka kertoi vesien aamulla menneen), ja melkein samantien pääsin tutkimushuoneeseen jossa ottivat pissanäytteen, verenpaineen ja painon. Välillä kätilö lähti käymään toisissa huoneissa opastamassa myös edelläni tullutta, ja kun palasi ja katsoi pissanäytteen, tuumasi "niin, sinulla on siis aina ollut pissassa sokeria?". Minä: "ei koskaan". Kätilö: "no nyt on ja kahden plussan edestä". Voihan kettu ajattelin mielessä... sattuipa sopivasti kun vuorokausikäyrään olin menossa niin juuri nyt sitten käy noin. Verenpaine oli minulle korkea, 130/73.. sanoin että johtunee varmaan jännityksestä kun sisätutkimuksiin en totu ikinä. Kätilö nauroi ettei niihin hänen mielestä tarvitse tottuakaan. Painoa sairaalan puntari näytti sata grammaa vähemmän kuin neuvolan viikko sitten. Tutkimushuoneesta pääsin takaisin odotustilaan odottelemaan lääkärille pääsyä. Tila olikin melkein täysi, vain pari penkkiä oli vapaana.

Meni jonkin aikaa ennen kuin ensin yksi lääkäri tuli (entinen omalääkäri täältä näköjään siirtynyt nyt keskussairaalalle hommiin), ja alkoi purkaa sumaa. Tällä välin olin jo erään pariskunnan kanssa jutustellut niitä näitä, ja selvisi että heillä olisi ollut aika lääkärille klo 8.15 ja kello oli tuolloin 9.15. Toinenkin lääkäri tuli paikalle ja odottelijoiden määrä alkoi vähetä. Itse pääsin lääkärin luo klo 10 - lääkäri totesi että ollaan taidettu tavata aikaisemminkin... juu-u.

Sisätutkimus jopa sujui ilman että yritin tutkimusta karkuun - olen aika tyytyväinen itseeni ;) . Supistukset eivät ole paljon mitään tehneet, äitiysneuvolakorttiin tuli kohdunsuusta merkintä puoliksi kiinteän ja puoliksi pehmeän kohdalle mutta mitta oli sama kuin ennenkin eli 3 cm. Sitten oli ultran vuoro. Lapsivettä oli normaalisti ja vauvakin oli ihan ok kokoinen... painoarvio 1 140 g eilen eli rv 27+0. Käyrillä ylä- ja keskikäyrän välissä. Lääkärin luota pääsin taas odotustilaan odottelemaan että paperityöt saadaan tehtyä ja sitten siirtyisin yläkertaan osastolle. Piti jo varttia vaille klo 11 käydä kyselemässä että vieläkö menee kauan kun minun piti olla osastolla syömässä jo klo 11 jotta päivän ohjelma ei menisi sekaisin. Sainkin samantien kansioni kainaloon ja sairaalan tossut jalkaan ja luvan siirtyä ylös. Odotustilassa kanssani jutellut pariskuntakin oli siirtymässä osastolle joten sovittiin tärskyt sinne.

Osastolla oli kiireitä sen verran että pikaisesti yksi kätilö kehotti syömään ensin kun ruoka oli juuri tuotu. Ruokapöytään selvisi pariskunta alhaaltakin ja yllätyksekseni myös edelläni tullut nainen...vedet oli menneet mutta ei supistellut joten hänet oli otettu tarkkailuun. Ruoan jälkeen menin taas kuikuilemaan hoitajien huoneeseen josko joku neuvoisi mihin saisin kapsäkkini viedä. Sielläpä oli vuorossa kätilö joka nauroi että sinut minä muistan... sama joka parisen vuotta sitten pyöritteli päätään minun ja huonekaverin jutuille kun ne vähän levottomiksi menivät. Totesi että paikat taitavat ollakin jo tutut mutta hän esittelee ne muistinvirkistykseksi, ja niin teki ja lopulta myös huonekin selvisi... sama missä olin Pipan aikoina ollut. Olipa outoa kävellä tuolla osastolla omin jaloin! Aikaisemmin kun nuo käytävät tuli tutuiksi rollaattorin kanssa :D

Hetken kuluttua huoneen ovi aukeni (kolmen hengen huone) ja sisään tuli jo äitipolilta tuttu nainen (olkoon tässä T) ja se tarkkailuun joutunut (H). Selvisi myös ettei meistä kukaan ollut kovin hiljainen tai tosikko ;) ... juttu alkoi kulkea ja naurun remahdukset saivat kätilönkin käymään huoneessa ja toteamaan että siitä huoneesta ei ainakaan jäisi hiljaista. Toisilla vain tosiaan oli sinänsä mukavammat olot että tavoitteena heillä oli jo synnytys, sanoinkin että kateeksi kävi. T:llä oli tarkoitus käynnistellä synnytystä ja H odotteli josko ne supistuksetkin alkaisivat... ne vain karkasivat väärään osoitteeseen. Nauroin että olen totta tosiaan ehdollistunut sairaalalle kun supistuksia tuli välillä tiheäänkin... H valitteli elämän epäreiluudesta, hänellehän ne piti tulla.

Minä olin huoneeseen tullessani saanut oman ohjelman käteeni. Eipä ehtinyt päiväunia ajatella kun klo 13 piti käydä labrassa, klo 14 jälkeen oli odotettavissa diabeteshoitajan kutsu (oli yrittänyt tavoitella jo silloin kun vielä olin äitipolilla), klo 14 piti myös käydä syömässä välipala (omena tai A-jogurtti), klo 16 oli ruoka, klo 17.30 piti käydä labrassa, klo 18.15 iltapala ja sen jälkeen paastoa, klo 1 minulta tultaisiin nappaamaan taas verta, tällä kertaa osastolla, klo 6 tulisi joku ottamaan paastoverensokerin.

Loppujen lopuksi kävi niin ettei diabeteshoitaja eilen ehtinyt minua tavata kuitenkaan mutta verikokeet sujuivat kyllä melko hyvin. Mitä nyt illalla totesin itsekin kun lukeman näin että aiaiaiaiaiai... 8,4 ei todellakaan ollut hyvä eli ruokailun jälkeinen pomppasi (no kun ruokana oli lihaperunalaatikkoa... hmph). Yöllinen verikoekin olisi jäänyt väliin jos Tähti ei olisi alkanut otella virtsarakkoani vastaan vastaan, heräsin siihen ja lähdin vessareissulle ja kun näin että kello oli jo varttia vaille kaksi niin etsin yökön käsiini ja kysyin että eikös minua pitänyt pistää. Yökkö soitti labraan ja sieltä tulikin nainen pikapikaa pistämään, oli katsonut vahingossa väärän osaston.

Muuten sain nukuttua hyvin mutta kun tämän odotusajan yölliset juoksut tietää niin hieman pätkittäistä tuo uni oli kun joku meistä oli melkein koko ajan menossa vessaan. Ja tuon oman klo 2:n reissun jälkeen Tähti aloitti sellaisen menon mahassa ettei tuntiin ollut toiveitakaan että uni tulisi. Näin karkeasti laskien sanoisin että nukuin viime yönä n. 4-5 tuntia pätkissä - heräsin klo 6:n verenottoon eikä uni enää tullut.

Aamupalan jälkeen kävin suihkussa ja sitten huoneeseen odottamaan lääkärinkiertoa. H:lle tuli passitus oksitosiinitippaan synnytyssaliin (odottelen jännittyneenä kumpi sieltä tulee, tekstaria on luultavasti tiedossa T:ltä) kun tilanne oli kuitenkin kohtalaisen hyvä. T taas sai luvan ottaa lisää hihipillereitä (siis cytotec-murusia) ainakin tämän päivän - viimeksi oli syönyt niitä 19 ennen kuin olivat tehonneet... joku siis söi niitä vielä enemmän kuin minä ;D T:n nuorin on pari kuukautta nuorempi kuin Taapero, ja odotti kuudetta lastaan.

Minun kanssani lääkäri puolestaa alkoi pohtimaan mitä tehdään... jos lukema on ruokailun jälkeen 8,4 niin se alkaa olla insuliinin vaatimissa lukemissa. Mietti että pitäisikö minun jäädä vielä osastolle ja opetella insuliinin piikitys vai katsottaisiinko pari viikkoa kotimittailuja ja sitten tehdään päätös tarvitaanko insuliinia. Totesi että saan käydä juttelemassa diabeteshoitajan kanssa kunhan tämä kutsuu minut luokseen, ja kävi niin tai näin, niin joka tapauksessa tiheämpää seurantaa tarvitaan eli kahden viikon kuluttua uusi aika äitipolille. Jos diabeteshoitaja on sitä mieltä että kotimittailut ainakin aluksi riittävät niin katsotaan ne ensin mutta jos kotimittailussa tulee yli 7,5 arvoja niin kahden viikon kuluttua saan jäädä uudelleen osastolle opettelemaan piikityksen.

Vähän ennen klo 10 tuli kutsu diabeteshoitajan luo, joka oli sitä mieltä että kotimittaukset voivat hyvin riittää jos noudatan tunnollisesti 1400 kcal:n ruokavaliota. Tuumasi painonnoususta että tavoitteeksi olisi hyvä laittaa maksimissaan 8 kg (kääk! nyt on jo 5,9 kg tullut!) eli kovin paljon painoa ei saisi enää tulla - sanoi että laitetaan tavoitteeksi samanlainen pieni vauva kuin Taapero oli :D . No sehän passaa kyllä minullekin - en vain vielä tänäkään päivänä ymmärrä kuinka tuo poika noin pieneksi jäi ;D

Diabeteshoitajan luota osastolle palattuani oli selvää etten kyllä tänäänkään töihin ehtisi joten soitin pomolle ja lupasin tehdä tämän päivän tunnit sisään myöhemmin... pitää tehdä ilmeisesti myös kahden viikon päästä tuleva äitipolireissukin eli töissä saanen viettää aikaani hyvin. Jospa huomenna saisin jo reilu pari tuntia tehtyä kun ei tarvitse lapsia hakea hoidosta.

Söin osastolla vielä lounaan ja lähdin sitten kiireellä kotia kohti että ehdin lapset hoidosta hakea. Voi kamala mikä ajomatka se oli! Olemattomat yöunet kostautuivat niin että sain tosissani taistella pysyäkseni hereillä ratissa. Availin ikkunaa, laitoin musiikkia kovemmalle ja yritin hoilottaa itsekin, silti silmien auki pitäminen oli työlästä ja pää oli sekaisin kuin Haminan kaupunki. Voin hyvin uskoa että tietty väsymystila vastaa humalatilaa.

Että sellainen reissu. Nyt ajattelin koomata tämän illan sohvalla ja mennä ajoissa nukkumaan niin jospa huomenna olisi pirteämpi olotila.