Se oli nyt sitten viimeinen äitiysneuvolakäynti tässä raskaudessa ja muutenkin... Ei enää puntarille kiipeilyä, sydänäänten kuuntelua, verenpaineen mittailua... sydänäänten kuuntelua ehkä eniten jää kaipaamaan. Tai no onhan se yksi käynti vielä jälkitarkastuksen merkeissä mutta siinä ei ole mitään kivaa.

Neuvolakuulumiset:
Paino: +750 g/vko (kääks!) yht. +7,6 kg
Turvotus: ++
pissa: puhdas
RR: 116/70
hb: 127
sf: 33 cm
syke: + n. 148
liikkeet: ++
tarjonta: rt
Painonnousu kyllä selittyy varmasti paljolti turvotuksen takia. Eilen suorastaan kauhistuin kun aloin mahani takaa kurkkimaan jalkojani. Sirot (hehe) nilkkani olivat kadonneet ja tilalla oli jotkut tiimalasia muistuttavat pölkyt... kapein kohta siinä missä oli sukan reuna ollut. Järkkyä! Eikä veden lipittämisestä ollut hyötyä, edes vessassa ei tarvinnut ravata kovin usein. Pitää jatkaa veden juontia tänäänkin. Kaikki oli niin kunnossa kuin olla voi, joten th:n mielestä ensi viikoksi ei aikaa tarvita kun käynnistykseen kerran menen. Pyysi soittamaan kun vauva on syntynyt niin sovitaan sitten kotikäyntiaika. Iih, ihanko se tosissaan voisi ensi viikolla olla vauva sylissä... ihanaa!

Kyllähän sitä jo odottaa vauvan syntymää monestakin syystä niin kovasti ettei päähän enää oikein muuta mahdukaan kuin tuleva synnytys. Pääsee liikkumaan, saa nukkua, saa syödä välillä hiilareitakin huoletta (pizzaa!!), ei lonkkasärkyjä, ei turvotusta... tosin ei sitten enää liikkeitä masussakaan *nyyh*. No, kaikkea ei voi saada ja tämän odotuksen on kyllä jo aikakin saada päätös. Th näytti lääkärin kirjoittamaa lausuntoa viime viikolta ja siinä pääsyyksi käynnistykseen annetaan se ettei käveleminen enää luonnista kyynärsauvankaan avulla.

Käynnistys ei pelota. Onhan noita koettu ennenkin. Lähinnä jännittää se kuinka kauan siihen menee tällä kertaa aikaa. Toivon todellakin ettei tuo looginen laskutapa toimi, en laittaisi hanttiin vaikka lähtisi käyntiin parissa päivässä. Olen kyllä sanonut, että sairaalassaolo on kuin lepolomaa kotona olemiseen verrattuna mutta silti... kyllähän se lapsia vähän ikävä tulee joten muutama päivä riittäisi. Muistelen tässä sitä kun olin  vuorokausikäyrässä ja silloisen huonekaverin kahden viikon käynnistelypiinaa... että voi se viedä aikaa paljonkin. Cytotecin aiheuttamat supistukset eivät onneksi näistä eroa mitä kotonakin sataa niskaan (tai siis mahaan) koko ajan. Ainoa että niillä on edes mahdollisuus tehdäkin jotain... kuten saada ne omat supistukset alkamaan jolloin loppu menisikin normaalisti.

Lähinnä kotoa poissaolo laittaa miettimään kuinka perhe pärjää. Pitää yrittää laittaa kaikki laskut valmiiksi naputeltua pankkiin että menevät eräpäivänä, tarkistaa että laskutilillä riittää rahaa ja tehdä tilisiirtoja jos ei. Lisäksi pitäisi katsoa johonkin Miehelle rahaa ruokaan (miehen palkan kun siirrän aina suoraan omalle tililleni ja itse käytän pankkikorttia), pestä pyykkiä (jestas mikä vuori tuolla taas on likaista!!.. lattialla mahtunut eilen kävelemään) ja laittaa pestyt jokaisen koreihin että löytävät puhdasta - onneksi Isosisko osaa katsoa pikkusiskoilleen vaatteet, Miehellä ei ole aina niistäkään tietoa mikä on kenenkin. Noh, onneksi isäni tulee tänne kun olen sairaalassa, jos elävät yli varojensa ruoan suhteen niin saa lainattua. Ruokaa tosin olen pakastimeen hieman hamstrannut... kalapuikkoja, jauhelihakastiketta pariksi päiväksi, pakaste pyttipannua ja ehdotin että jos ostaisivat ja paistaisivat yhden kinkun niin siitäkin riittää moneksi päiväksi. Noo, on nuo ennenkin hengissä pysyneet vaikka olen poissa ollut... vaikka silloin täällä onkin ollut anoppi kokkaamassa, minun isäni ei nyt ihan kokkauksen harrastaja kuitenkaan ole.

Kaamea kapula -kuume iski taas. Nyt mietin ihan tosissani käynkö vai enkö käy ostamassa Nokian N70:n. Ja jos käyn niin otanko jonkun Dna:n kimppaliittymän vai käytäisikö luottokorttia ja ostaisi puhelimen erikseen. Jos tuon saisi ikäänkuin aikaiseksi joululahjaksi. Sillä saisi kuvattua hyviä kuvia vauvasta heti synnärillä ja videota myös... ei tarvitsisi raahata miljoonaa tavaraa mukana... ihan sillähän minä sitä vain.. *wirn*