Synnytyskertomus 7.1.2009 rv 39+4

2.1.09 rv 38+6 minulla oli aika äitipolille. Otin mukaan varuiksi sairaalakassin ja Miehen kuskiksi jos lääkäri päättäisi aloittaa käynnistelyn niin ei jäisi auto Kotkaan. Jännitti ja olo oli sinänsä ristiriitainen että jos kipuja ei olisi ollut ja liikkumaan olisin kyennyt niin odotus olisi saanut puolestani jatkua mutta toisaalta kun olo oli mikä oli niin toivoin etten enää kotiin tuolta reissulta ilman vauvaa tulisi. Turhautti kun en kotona pystynyt enää tekemään yhtään mitään ja työt vain kasaantuivat. Mies kyllä teki parhaansa töiden ohella mutta ei yksi ihminen kaikkeen repeä tämän kokoisessa perheessä.

Lääkäriksi osui ylilääkäri, onneksi, ja tämä teki taas saman päätöksen kuin edellisessä raskaudessa eli osastolle käynnistelyyn. Lääkäri totesi että kyllähän se niin on että jos kepin kanssa joutuu kulkemaan ja  sekään ei suju niin synnytys on se mikä auttaa. Tilanne on epäkypsä kuten aiemmillakin kerroilla joten aikaa voi vierähtää, sanoin varautuneeni siihen eli en odottaisi nopeaa edistystä. Kohdunsuu oli sormenkärjelle auki, kaukana takana ja kohdunkaulaa 1½ cm jäljellä. Painoarvioksi ultra antoi 3,5 kg.

Synnyttämättömien puolella on sulku kun osasto on täysi eli pääsin suoraan synnyttäneiden puolelle. Tämän päivän aikana ehdin saada kolme murusta neljän tunnin välein.

3.1.09 rv 39+0: Yöllä alkoi tasan puolilta öin supistelemaan 3-5 minuutin välein niin ettei nukkumisesta tullut mitään. Heräsin selkäsärkyihin ja yökkö laittoi käyrille joissa olin melkein kolme tuntia. Mietti saliin laittoakin mutta sanoin ettei näillä supistuksilla synnytetä eli yrittäisin mielummin nukkua. Torkuin heräillen supistuksiin ja lopulta sain ennen kuutta Oxynorm -pillerin. Jeah mitä ainetta! Tuota ensi yöksikin niin nukkuminen voi onnistua hyvin. Sisätutkimuksessa kätilö totesi ettei kohdunkaulaa hänen mielestään ole enää jäljellä mutta kohdunsuu edelleen niin takana ettei ylety. Lääkäri katseli aamulla käyriä ja antoi luvan jatkaa cytoteceja.  Vauva on villi eikä halua pysyä ctg-käyrillä eli saan itse pidellä läpyskästä kiinni ja etsiä karkulaisen sydänäänet aina uudelleen. Sykkeet vaihtelevat joka kerta kun käyrää otetaan, että niistä ei voi miettiä onko masussa tyttö vai poika, ne kun menevät laidasta laitaan 110-184 välillä. Joillain mittauskerroilla on alempia lukuja ja joillain mennään turbo päällä niin että kätilötkin pyörittelevät päätään ja nauravat.

4.1.09 rv 39+1: Eilisen pillereiden kanssa seitsemän murusta nielty. Viimeiset eivät enää juurikaan supistuksia tehneet, joten yön sain nukuttua hyvin. Huonekaverin vauvakin nukkui eikä huudellut yhtään, taisi olla osaston hiljaisin huone mitä kuuntelin öisten vessareissujen aikana. Ilman vessajuoksuja ja karmeita lonkkasärkyjä olisin nukkunut kuin tukki.

Aamulla lääkäri tutki ja totesi että pidetään välipäivä kun cytotecit eivät enää saa supistuksia aikaan ja aloitetaan heti klo 6 huomenna uudella murusella. Vauvan pää on todella alhaalla, lääkäri tunsi sen heti kun sisätutkimusta alkoi tekemään, kohdunkaula on kadonnut ja kohdunsuu ihan takana ja alkutilanteessa edelleen. Ilman supistuksia ei kuitenkaan tarvinnut olla... edessä ilkeiltä tuntuvia tuli koko ajan 10-20 min välein. Päivä meni siis leväten, nukkuen ja syöden. Ihan kiva kun sai kerätä voimia. Isäkin soitteli ja kyseli meninkö sairaalaan vaan nukkumaan kun hän tuli lastenhoitajaksi.

5.1.09 rv 39+2: Klo 5 jälkeen tuli kätilö herättämään että otettaisiin ctg-käyrää puolisen tuntia ja saisin sitten sen cytotecin kuudelta. Kolmannen murusen jälkeen illalla alkoi taas supistella 1-5 minuutin välein ja ennen neljännen murusen saamista kätilö katseli ctg-käyrää ja nauroi, että jos en äkkiä ottaisi murusta niin hän veisi sen pois kun niin tiheään supisteli, ja miettisi saliin laittoa. Minä nauroin takaisin että saisin vain passituksen takaisin osastolle kun ei näin tehottomilla eli kivuttomilla synny lasta eikä *piip* ja heitin äkkiä ääntä kohden vikankin murusen. Yöpalaksi sitten vielä Oxynorm ja avot kun sai taas vähän nukuttua kun lonkkasäryt ja muut hellitti,

6.1.09 rv 39+3: Aamuisella lääkärintarkastuksella oli taas eri lääkäri kuin aiemmilla kerroilla, tällä kertaa joku venäläinen. Sisätutkimuksen mukaan kohdunkaulaa olikin taas jäljellä se puolitoista senttiä ja kohdunsuu edelleen takana korkealla ja vähän vinossa ja sormenkärjelle auki... plaah ei mitään edistystä. Tänään jatkettaisiin vielä cytoilla ja huomenna välipäivä tai lääkäri väläytti jopa jatkoa vasta laskettuna aikana. Ei hemmetti aattelin mielessäni. Välipäivä menettelisi jos sitä vaatisivat mutta muuten vain täyttä höyryä eteenpäin että saataisiin  tulostakin. Luovuttavat liian helposti nämä lääkärit, vastahan tämä on neljäs käynnistelypäivä ja minähän sanoin jo alussa etten ole helppo tapaus.

Kaivoin netistä Babyidean sivuilta akupainantapisyeiden ohjeet joilla pitäisi saada synnytys etenemään ja koko päivän vietin painellen hartian, käsien ja takamuksen akupainantapisteitä aina kun supisti. Cytotecien ansiosta supistuksia tulikin tasaisesti 10-15 minuutin välein ja minä painelin pisteitä niin että iltaan mennessä hartiat olivat jo kosketusarat. Jatkoin silti painelua epätoivoisen sinnikkäästi toivoen että ne tehoaisivat. Lonkkakivut olivat jo sen verran kovat että minun puolestani hidas kituminen alkoi riittää jo.

7.1.09 rv 39+4

Tasan puolilta öin heräsin supistuksen aiheuttamaan selkäsärkyyn, joka punki läpi huolimatta ihanasta Oxynormista. Pyysin kätilöltä lämpötyynyä selälle ja kun tälle selvisi että lääkityksestä huolimatta särkyä alkaa tulla läpi niin kipaisi hakemaan taas ctg:n paikalle. Supistuksia tuli taas parinkin minuutin välein ja taas kerran mietti laittamistani saliin ja jälleen kerran sanoin ettei näiden kanssa kannata sinne lähteä. Vasta kun mieli alkaa tehdä ilokaasua on oikea aika, näiden kanssa pärjäsi kuitenkin hyvin hengittelyllä ja keskittymällä rentoutumiseen. Reilu tuntia myöhemmin kätilö halusi kuitenkin tarkastaa tilanteen ja sai todeta ettei edistystä ollut tapahtunut. Kahden aikoihin supistusten väli harveni ja nukahdin.

Klo 4 aikaan havahduin taas astetta kovempiin selkäsärkyihin mutta yritin jatkaa unia siinä onnistumatta kun tuntuivat tulevan taas tiheämpään. Olin niin väsynyt etten millään olisi jaksanut liikahtaakaan mutta tiesin että väleistä kätilöt kysyisivät ekana tai laittaisivat käyrille jos soittaisin kelloa ja pyytäisin lämpötyynyä tai kipulääkettä ja niinpä aloin merkkaamaan ekana käteen osuvaan paperiin supistusvälejä (sattui olemaan niitä paperipyyhkeitä millä geelit pyyhittiin mahasta mutta kyllä niihin kirjoittaa pystyi) katsomalla kännykästä kellonaikoja. Hitsi, niitähän tuli taas välillä tiheästikin (kuva alla) kunnes ne klo 7 tienoilla jälleen lopahtivat.

En pyytänyt tutkimaan kun ajattelin ettei noistakaan mitään iloa ollut ja mietin jaksanko aamiaiselle mennä. Totesin sitten että jaksan kun aamiaisella saisi kahvia (ainoa kahvitarjoilu päivässä) ja se voisi piristää erittäin nuutunutta zombiemaista oloani - pari pannullista ehkä riittäisi siihen... Pöydän ääressä naureskeltiin että näytin juuri niin "pirteältä" kuin oloni tunsinkin ja tulihan sitä taas vähän huumoria heitettyä jutuissa. Yksi tarkkailussa oleva odottaja nauroi että jo on ihme ettei vauva synny jo tällä nauramisella kun maha hytkyi koko ajan ja nauraminen sai aikaan supisteluakin. Minä siihen että ei ehkä väliksikään syntyä tänään kun en tiedä jaksaisinko synnyttää.

Klo 9 aikoihin oli lääkärinkierto ja taas uusi lääkäri. Tällä kertaa vanhempi herrasmies joka oli oikein lupsakan oloinen, jotenkin rennompi kuin nuoremmat kolleegansa. Jutusteltiin yöstä ja näytin sitten klo 4-7 kellottamani supistusten välit. Sisätutkimus kertoi että kohdunsuu oli edelleen korkealla, takana ja vinossa - erittäin vaikeasti tavoitettavissa ja kohdunkaulaa oli edelleen jäljellä se 1½ cm mutta hei! Edistystä oli tapahtunut. Kohdunsuu oli 4 cm auki!!!! Ja kalvot vauvan päätä myöten eli kalvot saataisiin kyllä salissa puhki, joten lääkäri tuumasi vain että hyvää synnytystä, kyllä se vauva iltaan mennessä on sylissä kun nyt lähtisin saliin. Kätilö vain toppuutteli hiukan että kaikki salit olivat sillä hetkellä täynnä ja pitäisi odottaa että yksi vapautuu. Soitin miehelle uutiset ja sovittiin että soittaisin kun pääsen saliin niin lähtisi sitten tulemaan.

Puoli tuntia myöhemmin tuli sanomaan että kohta siirrettäisiin alas kun joku oli joutunut lähtemään salista vielä kotiin kun synnytys ei ollutkaan käynnissä ja salia oltiin siivoamassa. Klo 10 jälkeen minut kuskattiin saliin ja soitin miehelle että voisi tulla. Tämäpä oli juuri työajossa ettei heti päässyt lähtemään, joten kätilö ja lääkäri totesivat ettei ihan heti puhkaista kalvoja vaan odotellaan hetki niin mies ehtisi varmasti paikalle.

Klo 11 lääkäri tuli kysymään joko olisi aika ja minä siihen että eiköhän tuo sovi. Mies oli kuitenkin jo matkalla sairaalaan. Lääkäri kaivoi esiin pitkääkin pitkemmän "virkkuukoukun" ja minä vannotin odottamaan sen ajan että saan itseni ensin ilokaasupöhnään tai hommasta ei tulisi mitään. Kätilö käänsi ilokaasun täysille ja minä aloin imppaamaan... ihanaa ainetta. Kun tuntui että olin tarpeeksi pöllyssä nostin peukalon merkiksi että antaa palaa. Kyllähän se tuntui kun lääkäri yritti kohdunsuulle päästä mutta ei sattunut liikaa ja ilokaasua piti höngätä lisää ettei kipu päässyt päällimmäiseksi. Tuli sitten otettua ihan reilusti ja pääsin matkalle madonreikään eli kaikki musteni silmissä mutta kuulin kuinka lääkäri ja kätilö puhuivat kuin kaukaa ettei homma onnistunut ja lopetin kaasun naukkailun siihen. Meni hetki että taas näin kaiken ja nauroin että käväisin pienellä avaruustripillä, johon kätilö nauroi että huomasi kyllä. Lääkäri sanoi ettei onnistunut tosiaan koukulla pääsemään kalvoihin käsiksi joten yritettäisiin uudelleen niin että laitetaan skalppi vauvan päähän samalla ja siinä puhkeaisivat kalvotkin. Okei... uutta ilokaasutrippiä odottaen aloin taas hönkäilemään, ja mustassa aukossa käynnin jälkeen sain kuulla ettei skalpin laitto ollut onnistunut mutta se pääasia saatiin tehtyä eli kalvot oli puhkaistu. Nyt pitäisi viettää aikaa makuuasennossa kunnes supistukset toisivat kohdunsuuta vähän alaspäin ettei napanuora joutuisi puristuksiin.

Voi auts auts.. kun vedet oli vähentyneet niin vauvan mylläys mahassa sattui triplasti enemmän kuin aiemmin, oli pakko jo niiden takia ottaa ilokaasua välillä vaikkei supistuksia tullutkaan kuin joku hassu silloin tällöin. Kätilö jätti ilokaasun täysille 70/30 suhteelle ja totesi että osaan sitä jo ottaa oikein. Itse säätelin sen kuitenkin 50/50 asentoon ja se riitti koko synnytyksen ajaksi. Mies saapui paikalle hyvissä ajoin pitelemään kädestä kiinni. Jonkun aikaa kun oli telkkarin kanavia vaihdellut niin tuumasin että lähtee ostamaan iltalehden mitä lukea niin on jotain tekemistä hänelläkin. Itse soitin kätilöä paikalle kun teki mieli vessaan, oma kätilö oli toisessa synnytyksessä joten sain odottaa hetken että ehti paikalle (kätilöillä oli kiire päivä, kaikki salit olivat käytössä) ja antoi luvan nousta ylös. Sen jälkeen en enää sänkyyn takaisin halunnut, se peevelin lonkkasärky oli jo tuossa ajassa tehnyt ilkeää.

Istuskelin keinutuolissa ja katselin telkkaria, välillä hönkäsin ilokaasua useimmiten vauvan liikkeiden takia, supistuksia ei juurikaan tullut ja ne mitä tuli, olivat aika iisibiisejä. Puolen päivän jälkeen ehdotin kätilölle oksitosiini-tipan laittoa ettei koko päivää hukattaisi aikaa tähän hommaan. Kätilölle se sopi ja lupasi tulla hetken kuluttua laittamaan tipan.

Klo 13 kätilö tuli tippapussin kanssa paikalle mutta juuri silloin hönkäsin ilokaasua kunnolla ekaan kipeään supistukseen, ja kätilö tuumasi ettei taida tippaa tarvitakaan. Tuosta supistukset sitten lähtivät harvakseltaan tulemaan mutta tehoa niissä tuntui olevan ihan kunnolla kun ilokaasun läpi tuli selkäkivut aika mojovina, niin ei edellisissä kolmessa ollut käynyt. Ilokaasu kuitenkin auttoi hallitsemaan kivun, tosin supistuksen tullessa en voinut liikkua, en puhua enkä huipun kohdalla edes hengittää. Piti vain ottaa katseelle kiintopiste jota tuijotin kunnes supistus alkoi hellittää ja taas henki kulki. Vessaan olisi ollut myös asiaa mutta enää en ilokaasumaskista halunnut erota, joten pyysin portatiivin ja mies sai sitten tyhjennellä sitä. Jossain vaiheessa kätilö halusi tutkia tilanteen ja kehotti siirtymään sänkyyn (tuossa vaiheessa välillä nojailin etunojassa sänkyyn, välillä olin kontillani lattialla). En liikahtanutkaan kun supistus oli juuri päällä ja kätilö alkoi jo epäillä että olen ilokaasun ansiosta vihreämmillä laitumilla. Nostin käden pystyyn merkiksi että paikalla ollaan ja kun supistus hellitti niin sanoin etten voi liikkua enkä puhua kun supistaa. Alaselkä tuntui lähtevän joka supistuksella irti.

Klo 14 tehtiin sisätutkimus, seisoin sänkyyn nojaten enkä suostunut enää kiipeämään sänkyyn selälleni. Kohdunsuu oli edelleen 4 cm auki mutta kohdunkaula oli kadonnut ja kohdunsuu laskeutunut alemmas vihdoin. Edistystä. Tuon jälkeen alkoikin sitten avautuminen kiihtyä. Supistuksia tuli n. 5-10 min. välein eli ei mitenkään tiheästi mutta kestoa yhdellä oli ihan kiitettävästi. Jossain vaiheessa kiipesin sängylle kontilleni ilokaasua unohtamatta ja havahduin aina välillä unesta kun kellahdin kyljelleni nukahdettuani. Olin hiukkasen väsynyt.

Klo 15:30 alkoi tuntua paineen tunne pepussa supistuksen tullessa ja soitin kätilöä tarkastamaan tilanteen. 8 cm auki. Tässä vaiheessa ainoa siedettävä asento oli seistä etunojassa sänkyyn nojaten. Pian en voinut kuin varoittaa kätilöä että ponnistuttaa ja kätilö kysyi missä haluan ponnistaa. Haki jakkaran kun sitä toivoin ja alkoi laittaa paikkoja kuntoon.

Tasan klo 16 toistui tuttu "mun on pakko ponnistaa nyt!" ja ponnistin. Kätilö hihkumaan että ei ei ei, en saa ponnistaa seisten että joko sänkyyn tai jakkaralle heti. "En voi" sanoin ja ponnistin ja lapsivettä lorisi lattialle kunnon lätäkkö. Supistus hellitti ja kätilö käski jakkaralle nyt kun ei supista, minä läähätin ja keräsin voimia sänkyä vasten ja sanoin etten pysty. Siinä vaiheessa mies ja kätilö nappasivat käsistä ja ohjasivat jakkaralle. Pääsin jakkaralle ja taas ponnistutti. Huh, en muistanutkaan miltä tuntui kun homma vie vähän enemmän aikaa ja pää tekee tuloaan. Supistus meni ohi ja tuli muutaman minuutin suvantovaihe. Nojasin mieheen ja haukoin happea. Taas supistuksen tullessa ponnistin minkä taisin karjahduksen säestämänä vaikka mielessä kävi välillä että lopettaisiko kun alapäätä kiristi ja poltteli. Oikea jalka alkoi täristä holtittomasti ponnistaessa mutta muutamalla ponnistuksella vauva vihdoin syntyi huudon säestämänä klo 16:10. Tyttö tuli! Nojasin mieheen ja yritin saada voimia takaisin sen verran että jaksaisin liikkua. Toinen kätilö tuli miehen avuksi auttamaan minut sängylle ja sain pienen paitani sisään.

Voi miten pieneltä ja hennolta tyttö tuntuikaan. Uskomatonta että siinä pieni masumyllääjäni nyt vihdoin ja viimein, ja toisaalta jo, oli. Istukka lähti mahan päältä painaen irti ja ikävin vaihe synnytyksen jälkeen eli vaurioiden tutkiminen osoitti etten tälläkään kertaa tarvinnut yhtään tikkiä (viimeksi selvisin ekaa kertaa ilman ompeleita). Joku sentään helpottuu synnytysten myötä *wirn*. Istukka painoi 770 g ja napanuora oli vain 49 cm. Verta menetin 300 g.

Tyttö sai olla melkein tunnin rinnalla, sitten isä pääsi kylvettämään kun ensin mitat otettiin. 3884 g, 51 cm ja päänympärys 35 cm. Pieni oli aivan kinassa, sitä oli korvissakin nauroi kätilö. Alussa tyttö sai lämpötyynyn peiton sisään kun lämpö oli vähän alhainen, lisäksi raskausdiabeteksen takia tilkka lisämaitoa, jonka isä sai syöttää. Sen jälkeen oli vanhempien vuoro nauttia leipiä, tuoremehua ja maailman parhaimmalta maistuvat kahvit. Hormonimyrsky vei väsymyksenikin pois ja ihasteltiin tyttöä miehen kanssa. Salissa oltiin kolme tuntia kun kiireet kätilöllä jatkuivat. Pääsin suihkuun talutettuna mutta pystyssä kävellen pitkästä aikaa. Suihkun jälkeen minut ja tyttö kuskattiin osastolle ja mies lähti kotimatkalle.

Osastolla mitattiin sitten verensokerit kolme tuntia lisämaidon saamisen jälkeen ja tulos oli 2,7 eli lisämaitoa lisää, maitoahan minulta ei vielä tullut pisaraakaan. Annoin tytön suosiolla alkuyöksi hoitajien huomaan kun kuitenkin pientä piti pistellä ja verensokereita seurata ja pyysin itselleni nukahtamislääkkeen. Alkoi tuntua siltä että nyt unta kiitos, johan sitä oli pari vuorokautta mennyt valvoen parin tunnin torkkuja lukuunottamatta.

Seuraavana päivänä, torstaina, ehdin jo pelästyä että tyttö laitetaan sokeritippaan toiselle osastolle kun alimmillaan sokerit kävivät 2,2:ssa mutta siitä selvittiin kun annettiin lisämaitoa vähän tiuhempaan. Itseltäni ei tullut edelleenkään pisaraakaan ja tyttökin melkein vain nukkui koko päivän ettei pahemmin heräillyt rinnalle. Oma liikkuminen teki edelleen kipeää mutta ilman keppiä sentään pääsi liikkeelle. Pyysin ja sain m-siteen tukemaan lonkkia ja liikkuminen onnistui hieman paremmin. Jälkisupistukset oli  k a m a l i a.

Perjantaina sitten oli vuorossa "asun rinnalla" -päivä. Paitsi että vasemman rinnan kanssa oli taistelua kun tyttö ei sitä huolinut. Hirmuinen huuto kun yritti sille rinnalle toista saada. Taistelun kanssa se onnistui ja sainpahan senkin rinnanpään verille. Illalla alkoi näkyä ensimmäisiä maitotippoja ja rintoja kivistää siihen malliin että maito alkoi nousta.

Lauantaina iski epätoivo. Maito nousi, sitä tuli lypsätenkin nopeassa ajassa ihan reilusti mutta tyttö kieltäytyi toisesta rinnasta ja toistakin vain lussutti niin ettei saanut mitään irti, syöttöpunnituksissa paino pikemminkin putosi. Lääkärintarkastuksessa kaikki oli kuitenkin kunnossa, kielijännekin oli ihan normaali eli se ei ollut este imemiselle. Tyttö vaan ei imenyt tehokkaasi ja sitten alkoi mennä keltaiseksikin eli taas oli pakko antaa lisämaitoa, tällä kertaa omaa lypsettyä. Yritin jopa rintakumin avulla tarjota hyljettyä rintaa, välillä se kelpasi yleensä ei ja ilman kumia alkoi huuto. Ainoa lohtu oli että tyttö sai edes äidinmaitoa kun pullosta piti antaa. Keltaisuusarvo vain nousi iltaa kohden ja alkoi jo mietityttää tulisiko kotiutumisesta seuraavana päivänä yhtään mitään.

Sunnuntaiaamuna tyttö heräsi klo 5 ja lähdin tutun lastenhoitajan kanssa imetyshuoneeseen jossa tämä yrittäisi katsoa löydetäänkö apua imemiseen. Rintakumilla kokeiltiin ja auts... piti ottaa homma uusiksi kun meinasi lähinnä verta olla kumi täynnä. Lopulta saatiin tyttö huijattua hylätylle rinnalle hieromalla rintaa samalla niin että maito herui suuhun - syöttöpunnitus oli silti karua, ei painoa lisää vaikka tunnin olin imettänyt. Huokaus... aamutoimissa keltaisuusarvo oli edelleen noussut mutta vielä alle rajan, joten päätin lähteä sittenkin kotiin vaikkei imetys sujunut. Lypsäisin sitten maitoa ja antaisin sitä pullosta ettei pääsisi keltaiseksi ja jatkaisin imetyskoulua tytölle kotona. Alkoi olla jo ikävä perhettä, johan sitä oli sairaalassa oltu toista viikkoa. Kotiinlähtöpaino tytöllä oli 3660 g.

Kotona olenkin tuon jälkeen sitten vain istunut ja imettänyt aamusta iltaan takapuoli puuduksissa mutta parin ekan päivän aikana sain tytön jo hyväksymään sen "huonomman" rinnankin ja ilman kumia kun samalla hieroin ja lypsin rintaa kun tyttö imi. Toisesta imi jo selvästi tehokkaammin ilman ylimääräisiä kommervenkkejä.

Äitiysneuvolan terveydenhoitaja kävi kotikäynnillä 14. päivä. Jännitti mitä puntari näyttäisi painoksi mutta tulos oli loppujen lopuksi hyvä, 3640 g. Ei siis mitään isoa laskua eli pakostikin tyttö jotain jo tissistä irti saa. Mutta tosiaan... kun kellon ympäri suurinpiirtein olen imettänyt niin on syytäkin. Tyttö on valvonut paria yötä lukuunottamatta yötkin niin että vain tissi suussa sylissä on nukkunut, koppaan tai viereen kun on laittanut niin on alkanut huuto. Omat unet on siis olleet muutaman tunnin luokkaa ja välillä ihmetyttää että edelleen tolpillaan on. Eipä mieskään ole sen pirteämpi kun on saanut sitten hoitovuoron klo 4-5 aikoihin ja klo 7 on pitänyt herätellä lapsia kouluun ja viedä eskarilainen eskariin kun on ollut sen aika. Mies vain saa otettua päiväunet, minä en kun tyttö ei ole nukkunut kuin sylissä.