Armaalla nelivuotiaallani oli tänään neuvola. Kotona oltiin puhuttu, että siellä mitataan ja punnitaan ja tehdään tehtäviä, ja tyttö näytti pitävän ajatuksesta. Päästiin sitten neuvolaan, Pipa vielä varmisti että minä tulen mukaan huoneeseen, eikä näyttänyt olevan moksiskaan.Vaan entäpä kun pyydettiin sisään?

Pipan jalat tulivat lyijynraskaiksi, eikä tyttö meinannut jaksaa jalkojaan nostella. Äitee sitten nosti tuolille istumaan. Siinä Pipa kääntyi sivuttain terveydenhoitajaan ja alkoi tuijottaa kylkeäni. Th yritti jutustella mukavia, houkutella puhumaan palapelin tai piirtämisen avulla... Turhaan. Neitokainen vain vilkaisi palapeliä ja jatkoi kylkeni tuijottamista (pelkäsin jo että se kuluu puhki tuijotuksen voimasta). Käänsin istumaan suoraan, jolloin nyrkit menivät silmiin ja alkoi silmien jatkuva hierominen, mistä lopulta tein stopin ottamalla tyttösen syliini. Mutta ei auttanut kymmenen kaunista eikä maammelaulut, Pipa ei suostunut koskemaan kynään, saksiin tai palapelin paloihin.

Näöntarkastus meni niinikään penkin alle. Pipa ei suostunut katsomaan tauluun päinkään vaan tuijotti sivulle. Pituus ja paino saatiin sentään katsottua kun kannoin tytön mittapaikalle ja puntarille :D . Pituutta 105,5 cm ja painoa 16,7 kg. Kuulokokeesta nyt oli turha haaveillakaan. Terveydenhoitaja kysyi olinko huolissani jostain, että haluaisinko varata uutta aikaa. Tuumasin että kuulon puolesta ei tarvitse, välillä kuulee turhankin hyvin asioita mitä ei pitäisi, ja välillä on umpikuuro - eteensäkin näkee kun muistaa katsoa eteenpäin ettei juokse päin puita. Jospa Pipa ensi vuonna olisi yhteistyöhaluisempi.