Eilen oli tosiaan taas kerran käynti KOKS:ssa. Ctg-käyrä oli tasaista kun vauva nukkui riehuttuaan koko ajomatkan niin että pelkäsin housujeni jo kastuvan kun virtsarakko sai kyytiä, yksi supistuskin siihen jopa piirtyi. Viiltävillä mahakivuille ei ultrassa löytynyt syytä eli kannatinkipuja luultavammin ovat, pirskatin kipeitä kuitenkin (tänäänkin maannut viisi tuntia sängyssä kun en meinannu enää Vilperin puheterapian jälkeen päästä autosta sisään kävellen).

Painoarvio näytti pikkuruista vauvaa, vain 3-3,1 kg eli lasketun ajan arvio on tippunut 4,2-> 3,8 kiloon. Vauvan pää tuntui heti lääkärin käteen kun sisätutkimusta teki, kohdunkaula 2 cm (sentti kadonnut kahdessa viikossa), pehmeä ja kiinni. Se mikä oli outoa, oli ettei lääkärin tarvinnut kaivella yltääkseen kohdunsuulle kun edellisten kanssa se on ollut korkealla takana vielä kun käynnistykseen olen mennyt.

Kaikki oli niin hyvin että lääkäri totesi ettei enempiä kontrolleja tarvita, tervetuloa synnyttämään kun supistukset alkavat ja heti liikkeelle ettei matkalle synny. Jos menee yli niin neuvolasta varaavat sitten seuraavan ajan. Kysyin sitten että mitäs kun tämä liikkuminen alkaa olla todella onnetonta (ilman mahakipuakin) ja se vain pahenee loppua kohden ja kolme edellistäkin on kipujen takia käynnistetty. Lääkäri kävi ylilääkärin juttusilla ja tämä päätti että parin viikon kuluttua torstaina (3.3.) polille ja käynnistykseen mikäli tilaa on, muutoin kontrolli eli kassi mukaan varuiksi . Olin ihan äimänä että jo silloin, viikotkin on vasta 38+4 ja yleensä nuo on antaneet ajan 39+, oli vähän kääk-olokin että kaksi viikkoa... apua, se on liian pian - mutta tämän päivän kipujen jälkeen luulenpa olevani onnellinen jos kestän tämän kaksi viikkoa. Liikkumista ei uskalla ajatella kun vihloo niin herkästi mahaan. Pelottaa jo että jos tämä kipu on kun synnytys alkaa niin enhän minä kykene ponnistamaan kun ei kärsi lihastakaan liikauttaa. Ylilääkäri kirjoitti pyynnöstä vielä Panacod-reseptin kun parasetamolista yksinään ei näihin kipuihin ole apua, ihan kuin karkkia söisi. Harmillista kyllä että tähän raskauteen iski tällaisenkin vaivan, viime perjantaihin asti suurimmaksi osaksi vielä nautin olotilastani mutta nyt alkaa odottamaan vain helpotusta.

Tosin kyllä minä jo sinällään odotan sairaalaan menoa ja mahasta eroon pääsyä että pystyn taas kotonakin osallistumaan. Miestä käy jo sääliksi kun vapaa-aikaa ei juuri ole. Aamuisin vie Vilperin eskariin puoli yhdeksäksi, on töissä klo 9-18, tulee kotiin, vaihtaa vaatteet ja lähtee kauppaan, kuskailee Isosiskoa ja Tuuliviiriä harkoista ja pois, on kotona ehkä klo 21, siivoilee, ehtii hetken istua sohvalla ja sitten onkin jo pienten iltapesut ja Tirppanan vaipanvaihdot. Saa sitten tunnin pari olla rauhassa ennen nukkumaanmenoaan ja seuraavana päivänä taas kaikki alusta. Ihana mies kun ei kuitenkaan valita ja tekee tuon kaiken