Niin se vuosi vierähti vauhdilla. Epäreilua että silloin aika kiitää
kun se voisi madella, ja taas päinvastoin. No, tähän on hyvä laittaa
synnytyskertomus.
Vauvan syntymä
Kello
oli 00.15 kun saliin mentiin. Salissa oli vastassa oikein mukavan
oloinen kätilö, joka ensimmäiseksi halusi tutkia tilanteen että missä
mennään. Sanoin että sopii mikäli saan ilokaasumaskin heti, muuten en
makuulleni suostu (siinä asennossa supistukset on ilkeitä).
Sisätutkimus osoittikin että kohdunsuu oli jo 4 cm auki ja kalvorakkula
pullotti. Kätilö kysäisi haluanko mieheni ehtivän paikalle, ja kun
totesin että olisihan se ihan mukavaa, niin tuumasi ettei sitten parane
kalvoja puhkaista vielä.
Koska olin luvannut pitää kisastudion
irkissä ajantasalla, soitin irkkikaverilleni (oli antanut luvan soittaa
mihin aikaan vain - en minä muuten olisi yöllä ketään häirinnyt)
ilmoittaakseni, että salissa ollaan, ja arvelin kisastudion väen
bongaavan uutiset toiseltakin kanavalta jotenkin, ja niinhän siinä kävi
:)
Mies oli paikalla ennen kahta, oma ajantajuni oli kyllä
tuolloin ihan sekaisin. Väsymyksestä johtuen olin nukkunut tuon ajan
kiikkutuolissa ilokaasua hönkäillen, ja vain hieman havahduin Miehen
ääneen tämän tullessa. Sitten jatkoin nukkumista. Ilokaasu toimi
tälläkin kertaa loistavasti - ei kipuja! Supistukset eivät kyllä
tulleet salissakaan sen tiheämpinä, niin että vessassa pystyin hyvin
käymään pari kertaa supistusten välissä ja ehdin hyvin takaisin
ilokaasulle ennen kuin seuraava tuli.
Klo 3 oli kohdunsuu jo 8
cm auki, kalvot olin antanut puhkaista hetkeä aikaisemmin. Ilokaasu
toimi niin hyvin, että kun kätilö antoi luvan ponnistaa, en tuntenut
mitään tarvetta siihen. Siinä vaiheessa lopetin kaasun hönkäilyn ettei
menisi ihan metsään ponnistelut. Mutta supistuksetpa katosivat! Kätilö
totesi ettei hätää, pieni suvantovaihe vain ja kyseli missä haluaisin
ponnistaa. "Jakkaralla", vastasin ja istuuduin sille.. "ei kun
seisten", ja nousin sänkyä vasten nojaamaan. Hetken seistyä halusin
sittenkin jakkaralle, ja taas seisomaan.. oli hankala löytää sopivaa
asentoa kun kipu tuntui selässä - mitä ihmettelin kyllä kun ei aiemmin
enää tuossa vaiheessa ole selkään sattunut.
Supistukset
palasivat jonkin ajan kuluttua ja kokeilin ponnistamista seisten. Siinä
vaiheessa kätilö tuumasi käyvänsä jossain ja sanoi "ponnista vain kun
siltä tuntuu". ÖÖh, hetkinen.. en kyllä varmasti ponnista, ajattelin
mielessä, kun kerran Pipakin melkein tippui lattialle vaikka kätilö oli
paikalla, niin en takuulla kokeile hommaa kun kätilö ei ole paikalla.
Mies oli ajat sitten tehnyt selväksi ettei halua kätilön virkaa
itselleen. Niinpä yritin hengitellä supistukset ohi ja olla
ponnistamatta, lopulta taisin vähän karjaistakin. Vihdoin kätilö tuli
takaisin ja päästiin työhön. Uusi ihmetyksen aihe oli kun tuntui ettei
vauva laskeudu yhtään alemmas.
Toinen kätilö oli tullut jossain
vaiheessa myös paikalle, ja kuulin tämän toteavan että vauvan syke
tippui alle 50:n.. ja synnytystä hoitava kätilö komensi minut äkkiä
sängylle makaamaan että pääsisi tutkimaan. Selvisi että jälleen kerran
yksi pikkuinen oli tulossa väärässä tarjonnassa.. vauva oli avosuisessa
eturaivotarjonnassa. Sen kuultua mieleni teki päästää painokelvotonta
tekstiä - kolmas kerta kun tarjonta poikkeaa normaalista. Esikoinen ja
Poppana olivat aikoinaan otsatarjonnassa.
Kätilöt alkoivat
"rakentaa" pikapikaa poikkipöytää (tuttu jo Poppanan synnytyksestä) ja
sitten ponnistamaan. Mies piteli välillä kätilön komennuksesta
happinaamaria kasvoillani, ja taas ponnistettiin. Hiki vain valui
pitkin kasvojani ja kädetkin olivat hiestä märät kun Miehen käsistä
kiinni pitäen ponnistin minkä jaksoin. Kyllähän tuon tunsi että
tarjonta oli väärä, teki kipeämpää kuin mitä normaalitarjonta olisi
tehnyt. Onneksi lopulta tuntui helpottava pulpahdus ja heti perään
pontevasti parkuva poika näytettiin minulle. Kätilö olisi antanut pojan
syliini mutta tärisin niin etten olisi saanut kiinni pideltyä, joten
Mies sai kunnian katkaista napanuoran ja poju pestiin ja punnittiin
heti.
Sillä välin syntyi istukka ja sain levähtää hetken. Sitten
poika tuotiinkin takaisin ja pystyin jo pitämään kiinni pienestä
puseroni sisällä. Niin pieni ja suloinen! Minun ja Miehen ihastellessa
aikaansaannostamme, kätilö teki tilannekartoituksen, joten
ilokaasumaskia piti ottaa kasvoille takaisin. Että minä inhoan tuota
vaihetta kun muutenkin kipeänä paikat ja sitten pitää lisää räpeltää.
Onneksi selvisin vain parilla tikillä pintanaarmuun.
Ompelun
jälkeen sain kuulla pikkuisen mitat - 3 650 g, 50 cm ja päänympärys 36
cm. Meidän perheen pienin vauva! Syntymäaika oli klo 3.47. Ja vaikka
ponnistusvaihe tuntui kestävän ja kestävän, niin huolimatta tuosta
tarjonnasta, aikaa meni vain 17 minuuttia.
Mukava yllätys oli
kun minua oltiin salista osastolle siirtämässä, ja sain kuulla saavani
yhden hengen huoneen. Sellainen oli vapaana, joten halusivat kuulema
hemmotella suurperheen äitiä ihan omalla rauhalla :) Luksusta!
Paljon on pikkuinen muuttunut tuosta kuvasta, joka on otettu
synnytyssalissa, kun katsoo viereistä hymypoikaa. Aivan valloittava
rakkauspakkaus <3
lauantai, 7. toukokuu 2005
Kommentit