Tänään on ollut hyvä päivä taas vajota muisteluihin. Viisi vuotta sitten syntyi tuo pieni ja pippurinen toinen tyttösemme. Ja koska päiväkirja on sikäli uusi, ettei tuosta ole mitään synnytyskertomusta tänne laitettu, niin laitetaan nyti.

Synnytyskertomus nro 4
Kävin ultrassa painoarviossa rv 39+3 . Painoarvio antoi yli 4,5 kg, joten lääkäri antoi aikaa synnytyksen spontaanille käynnistykselle laskettuun aikaan asti ja viikonlopun yli. Maanantaina ottaisivat minut osastolle ja alettaisiin käynnistellä.
Niinpä rv 40+2 aamusta kolkuttelin tutun sairaalan ovia, neljäs kerta jo siellä.
Sisätutkimus paljasti ettei edistystä ollut viikossa tapahtunut eli kohdunsuu oli edelleen jossain kaukana niin ettei lääkärikään meinannut siihen ylettyä, kohdunsuu oli kyllä kahdelle sormelle auki. Niinpä lääkäri määräsi yöllä klo 3 laitettavaksi prostaglandiinigeeliä paikkoja kypsyttelemään.
Tiistai päivä kului osastolla lorvien ja supistuksia kellottaen. Niitä tuli 5-10 minuutin välein muttei hirveän kipeinä, vain jotkut saivat vähän puhisemaan enemmän - eipä niissä ollut tehojakaan. Homma ei edistynyt alkutilanteesta yhtään.
Keskiviikkona klo 3 laitettiin taas geeliä ja otettiin tunti käyrää. Supistukset voimistuivat ja alkoivat tuntua kipeiltä. Klo 6.30 en kestänyt nousin ylös suihkuun. Samantien supistukset alkoivat tulla 2-4 min välein. Nyt kipu alkoi todella tuntua alavatsalla ja selässäkin tuntui särkyä. Kuuma kaurapussi selässä tuntui ihanan helpottavalta selkäsärkyyn, mutta vatsapuolelle sen teho ei riittänyt. Pääsin suihkuun jotenkuten. Ajattelin etteivät nämäkään supistukset saa mitään kuitenkaan aikaiseksi, koska selkäsärky ei ollut niin kovaa kuin edellisillä kerroilla. Klo 7 oli aamiaisaika, joten yritin lähteä syömään. Kävely oli hidasta kun piti samalla pitää seiniä pystyssä ;-) . Aamuvuoron kätilö tuli juuri silloin minua katsomaan, ja totesi tuovansa aamiaisen minulle tarkkailuhuoneeseen, jossa olin pari päivää majaillut. Sain syötyä puurosta puolet, kun oli pakko käydä lattialle kontilleen ja huojutella itseäni siinä. Kätilö tuli silloin takaisin, sanoi ottavansa käyrää ja kysyvänsä lääkäriltä saisiko antaa jotain kipulääkettä. Hetken kuluttua hän tulikin jo takaisin ja tuikkasi petidiiniä lantiooni - mikä ihana helpotus :-) Kivun terä taittui vaikkei poistunutkaan, ja vaivuin melkein nirvanaan :-)

Klo 9 lääkäri tuli huoneeseen. Olin siinä vaiheessa reilussa petidiinihumalassa ja nukuin kaikki supistusvälit kuin saunalyhty kiikkutuolissa. Lääkäri kysyi mikä on olo, ja hyvin pahoitellen sanoi, että hänen oli nyt tehtävä sisätutkimus (ne tekivät kipeää, joten en niin ihastunut tutkimukseen ollut). No mikäs siinä auttoi. Tuttu survominen alkoi, ja kun pyysin häntä lopettamaan, hän sanoi etsivänsä kohdunsuun vaikka mikä olisi että tiedettäisiin missä mennään. Ohoo, tilanne olikin edennyt. Kohdunsuu oli 4 cm auki ja laskeutumassa johtoviivaan. Ei muuta kuin kalvot puhki, totesi lääkäri. Kalvot puhkaistiin ja siirryimme synnytyssaliin klo 9.30. Kätilö soitti miehelleni töihin ja pyysi tätä tulemaan, ja tämä tulikin ½ tuntia myöhemmin. En tosin siinä vaiheessa reagoinut mitenkään mieheni tuloon, kun itselläni oli täysi työ puristaa ilokaasumaskia käsissäni ja puhista säkkituoliin. En saanut maskia laitettua naamalleni asti ;-). Siinä vaiheessa olin jo saanut aquarakkulatkin (ei sattuneet kun seassa oli puudutetta) selkäsärkyyn ja kaurapussi oli myös käytössä. Klo 10.15 kätilö oli menossa ovesta ulos ja minulle tuli hätä, sillä ponnistustarve tuntui jo ja halusin hänen tutkivan minut. Huh, 7 cm auki... 10 minuuttia myöhemmin ponnistustarve oli jo pakottava, tilanne 9 cm auki ja toinen lippa kadonnut ja toinen katoamassa kovaa vauhtia. Seuraava supistus kun meni ohi karjuntani säestämänä (oli pakko jo ponnistaa), kätilö kehotti minua siirtymään äkkiä jakkaralle (olin toivonut jakkaraa kun kahdella edellisellä kerralla sen olin hyväksi todennut) ja antoi luvan ponnistaa. Siitä alkoikin sitten hikinen urakka.

Vaikka kuinka ponnistin, en tuntenut mitään edistystä tapahtuvan. Näin jo mielikuvan 5 kiloisesta jöntikästä. Ajantaju katosi tässä vaiheessa täysin. Muistan vain toisen kätilön pyyhkineen muutamaan otteeseen kasvojani, kun hiki valui pisaroina silmiini ja pitkin poskia. Supistuksetkin alkoivat laantua ja niiden kesto lyheni. Siinä vaiheessa minulle laitettiin oksitosiinitippa, jota ei meinattu saada käteen kiinni koska kätenikin olivat hiestä läpimärät. Tipan nopeutta jouduttiin lisäämään kolmeen otteeseen kun supistukset meinasivat lakata kokonaan. Tässä vaiheessa kätilöt olivat jo selvillä siitä että tulokas oli tulossa otsatarjonnassa, ja siksi tila ei meinannut riittää. Niinpä siirryttiin sängylle, joka oli nostettu istuma-asentoon, ja ponnistin siinä jalat kätilöiden kylkiä vasten. Sekään ei tuonut toivottua tulosta, vaikka vauva pääsikin jo laskeutumaan jonkin verran. Seuraavaksi kätilöt päättivät kokeilla poikkipöytää, eli jalat levälleen telineisiin ja takamus roikkumaan melkein tyhjän päälle. Silloin sain hyvän tuntuman ponnistukseen ja vauva alkoi tulla. Lopulta vauvan pää oli jo kolmasosaksi näkyvissä, kun supistukset taas taukosivat. Kiristävän polttava tunne sai yrittämään ponnistamista ilman supistuksen apua, mutta turhaan. Kun seuraava supistus tuli, päätin että nyt työnnän vauvan ulos vaikka henki loppuisi kesken, ettei tämäkin supistus loppuisi ennen vauvan syntymää. Niin keräsin viimeiset voimat ja työnsin ja työnsin kaikin voimin. Kätilöt kehottivat hengittämään välillä, mutta päätin ettei nyt ehdi :-). Vihdoin ja viimein 54 minuutin ponnistamisen jälkeen, klo 11.34, tunsin helpottavan pulahduksen ja näin pienen tytön kätilön käsien varassa ilmassa. Tyttö laitettiin puseroni sisään ja olo oli uskomaton... väsynyt mutta onnellinen, ja väsymyskin katosi pian, ja miehelle jo sanoin että "lisää kiitos näitä - siis vauvoja". Onneksi repeämiä ei tullut, ainoastaan yksi pintanaarmu, johon kätilö kuitenkin ompeli viisi tikkiä hillitsemään verenvuotoa. Lisäksi laittoivat vielä oksitosiinitippaan, oli kuulema tapana monisynnyttäjän kohdalla, että kohtu varmasti supistuu.
♥Mitat pikkuisella ei sitten loppujen lopuksi olleetkaan mitkään isot, vain 4145 g ja 53 cm, päänympärys 35,5 cm.♥
Tuo oli mukava synnytys, ja osastolla (pieni ja kodikas ja mukava henkilökunta) viihdyin kuten aiemmillakin kerroilla. Ikävä kyllä, tuo jäi viimeiseksi synnytykseksi tuolla - synnytysosasto suljettiin helmikuussa 2002.


Tänään päivänsankarilla oli 5v. -neuvola aamupäivästä. Poppana lähti sinne innoissaan kun olin kertonut, että siellä saa tehdä tehtäviä sillä aikaa kun minä, Taapero ja Pipa olemme huoneen ulkopuolella. Ensimmäiseksi otettiin mitat: 109 cm ja 17,4 kg - pituus menee tasaista nollakäyrää, pituus taas miinuskäyrällä tasaisesti kuten aina. Että jos oli neidillä keskiarvoa enemmän kokoa syntyessään niin masun ulkopuolella tuo kutistui ;)

Taaperolla oli aamupäivä jo eilistä parempi mutta päiväunien jälkeen on taas valitusta riittänyt. Parempaa kohti menossa kuitenkin, nyt sentään sylissä jo viihtyy hiljaakin. Neuvolassa th sanoi, että MPR:stä johtuva kuume voi kestää muutaman päivän eli huomenna pitäisi olla jo taas vähän parempi. Hope so, alan kaipaamaan jo edes kuuden tunnin yhtämittaista unta saati että saan nukuttua pätkissä tuon tai vähemmän.

Neuvolasta oli jo kiire kauppaan, ja sieltä kotiin syömään ennen kuin Poppanalla alkoi päiväkerho. Vein tytön sinne ja ilmoitin ohjaajalle, että tyttö saa tulla yksin kotiin. Mutta sepä ei käynytkään :P . Vakituinen kerhonohjaaja on poissa ja oli kieltänyt ettei ketään saa laskea yksin kotiin, ei vaikka olisin lupalapun kirjoittanut. Voi hyvää päivää, että tuokin vielä tungettava aikatauluun. Poppanan kotimatka kun olisi todella turvallinen, ainoa todellinen uhka siellä taitaa olla itikkaparvi vielä tähän aikaan vuodesta, kun kerhon pihalta kotipihaan tulee metsäpolku. Onneksi koululaisia oli pari kappaletta kotona niin ehdin Poppanan hakea, autolla kylläkin kun ukkonen tuli rähisemään ja on näämmä jäänyt kiertelemään tuohon kun taas jytisee.

Nyt kauppaan ostamaan jotain herkkua, onhan nyt se oikea syntymäpäivä, ja sitten Pipa ja Poppana menevät mökille isänsä kanssa.